K.4 Suurta kontrastia

Joskus soisi itselle kolmannen käden

Tällä kertaa vuorossa on kalastuksellinen katsaus kauteen 2020. Se alkoi välittömästi Suomeen palattuani mökkikaranteenissa keväällä, jolloin suuntasin useana päivänä pilkkimään. Tulos oli tuolloin vaihtelevaa, mutta kevätaurinko toi iloa huonommallakin syönnillä. Pilkkiminen ei kuitenkaan koskaan ole ollut se minun juttuni, joten en kantanut tuloksen tekemisestä paineita. Riitti, että jotakin sai syötäväksi.

1.) Kevään odotetuimpiin päiviin kuului tietysti uistelukauden avaus, joka tänä vuonna onnistui totuttua aiemmin. Ensimmäinen reissu suuntautui Lappeenrantaan serkkupoikien kanssa pyörimään Kivijärvelle. Tähän reissuun oli yhdistettynä myös edeltävissä postauksissa mainittu ulkokiipeilykauden avaus. Odotuksia reissulle ei suuremmin ollut ladattu, sillä kokemuksesta tiesin kevään olevan itselleni varsin tiukkaa aikaa. Intoa kuitenkin riitti, sillä talven aikana kasaantuneet uistelupatoumat oli päästävä avaamaan. 

Tälle reissulle lähdettiin serkkupoikain kalustolla, joka sillä hetkellä kattoi keskikokoisen soutuveneen pienellä moottorilla. Back to basic, sillä omalla kalustolla olin tottunut jo hieman leveämpiin oltaviin. Nyt kuitenkin nautittiin taas siitä, mistä lähes kaikki pienet ja isotkin pojat ovat uistelu-uransa aloittaneet. Päivät sisälsi pääosin uistelua, jonka lomassa tehtiin myös pieniä mökkiaskareita ja nautittiin vapaa-ajasta, pois lukien nuorempi serkkupoikani, joka parhaansa mukaan esitti istuvansa etäoppitunneilla aina kalareissuja myöten. 

Tällainen oli sotaratsumme kevään ensireissulle

Tästä reissusta jäi harmillisen vähän kerrottavaa ja suorastaan hävettää myöntää, että tulokseksi jäi yksi ainoa tärppi. Kaikkea yritimme, mutta järvi tuntui ammottavan tyhjyyttään. Testasimme niin rannat, kuin syvänteetkin ja vaappuja vaihdeltiin tiuhaa tahtia. Heikolla hetkellä taisimme jopa jigaamaan erehtyä, mutta sekään ei tuottanut toivottua tulosta. Loppujen lopuksi kuitenkin hauska reissu ja saatiinpahan palautettua taas talven aikana muodostuneet mielikuvat hirmusyönneistä takaisin realistisiin mittoihin.

2.) Kevään toinen yritys 8.5.2020

Tähän päivään mennessä oli jo hieman kerinnyt toipua alkukevään mahalaskusta, mutta pieni peikko vaani edelleen. Vesille täytyi tällä kertaa päästä ihan omilla välineillä ja kotivesillä, josko se tulos vähän kirkastuisi viimekertaisesta. Jäät olivat vielä paikoittain miestä kantavia, mutta virtaisista kohdista sai jo veneen pudotettua vesille. Saavuimme aamupäivästä Sotkamon pohjoispuolella sijaitsevalle Kaitainsalmen rampille. Siellä törmättiin kalastus kollegaan, jolta olen valtaosan taktiikoistani apinoinut, eli Sinttivintturi Tervon Samiin. Hän oli myös suuntaamassa vesille, mikäs muu, kuin hauki mielessä. Sovittiin heti alkuun, että me kokeilemme toiselta puolen siltaa ja he toiselta puolen. Parin tunnin jälkeen käytiin viestittelyä syönnistä ja kuuleman mukaan vaikeaa oli heidänkin veneessä ollut, joten siirtyivät kauemmas. Tämän innoittamana päätimme siirtyä heidän aloituspaikalleen, josta saimme louhittua muutaman kalan ja siten poistettua pelon nollapäivästä. Isompien puuttuessa päätettiin vaihtaa hieman erilaiseen taktiikkaan ja kopaistiin virtaavaa vettä hieman kapeammasta kohdasta muutamalla vavalla. Toisin sanoen uisteltiin kohdassa, jossa ilman vapojakin voisi vastaliikenteen kanssa tulla ahdasta, mutta varhaisesta ajankohdasta johtuen luotin, ettei vesillä ollut kuin me ja Sami. Eipä siinä kauaa mennyt, kun tämä taktiikka puraisi. Poikkeuksellisen tiukka isku kevät kalaksi ja vapa mutkalle. Pienen väsyttelyn jälkeen olo oli hämmentynyt, sillä "hauki ei ollutkaan kala", vaan siiman päässä juroi jokin kiiltävämpi yksilö. Taistelun jälkeen kala saatiin haaviin ja laaduksi selvisi järvitaimen. Pikaisesti kala kylmävesiastiaan virkoamaan, puhelin käteen ja alamittoja tutkimaan. Ilokseni mitta täyttyi ja kala kyytiin. Ensimmäinen laatuaan minun veneessä ja painoakin oli ihan mukavasti. Tämän Jackpotin jälkeen pyörimme vielä jokusen mutkan alueella ja tavoitimme muutamia haukia, muttei yhtään vauraampaa. Päivän saldona kourallinen haukea ja yksi taimen.

Hauet oli tiukassa

Kausi 2020 oli kokonaisuudessaan onnistunut, vaikka reissujen määrä jäikin melko vähäiseksi. Toisinaan oltiin aivan hukassa, mutta hyvinä päivinä Ahti muisti sitäkin runsaammin. Kertoja en laskenut, mutta luultavimmin liikutaan alle 15:sta kerrassa. Erityisen tyytyväinen olen syksyyn, joka tuotti runsasta tulosta ja paikoittain tunsin jopa olevani perillä kalojen liikkeistä. Määrällisesti paras taisi olla kauden viimeinen reissu marraskuussa, jolloin vaikeasta kelistä huolimatta kalaa nousi yli 30 kiloa. Tälle reissulle oli puettuna miltei koko vaatekaapin sisältö, mitä Sotkamon kodista löytyi, eikä silti ollut kuuma. Erittäin hienoja kokemuksia mahtui tähän kesään kalastuksen parissa ja nälkää tulevalle kaudelle riittää. Nyt kuitenkin järvet ovat tukevan jään peitteessä, joten uistelu hommat jatkuvat vain unissa. Alla vielä kuvina kautta 2020:

Kauden ensimmäinen vitonen, joka oli samalla päivän ainoa, siksi niin vakava...

Kilon raja rikkoutui ahvenrintamalla tänäkin vuonna.

Punalihaista tuntui tällä kaudella riittävän.

Syksyn vikalta pakkaseen

Loppuun haluan vielä antaa oman suosituksen haukireseptistä, jonka löysin pari vuotta sitten Suomen Haukiseuran sivuilta. Resepti ei vaadi ihmeempiä aineksia, mutta hieman vaivannäköä kuitenkin. Tähän tarvitset seuraavat:

HaukiStroganoff

1-1,5 kg haukifilettä
1-2 isoa sipulia
paketti pekonia
500 g paseerattua tomaattia
tai 2 purkkia tomaattimurskaa + purkki tomaattipyrettä
2 dl kermaa
2 tomaattia
valko- ja mustapippuria tai viispippurisekoitusta
suolaa
tilliä
1 rkl chilikastiketta tai chilipippuria
juustoraastetta

paistamiseen voita ja/tai öljyä

Valmistus:

"Leikkaa hauki suikaleiksi ja mausta pippurilla, tillillä ja suolalla. Silppua pekoni ja sipuli ja paista ne. Kaada pekoni ja sipuli uunivuoan pohjalle. Paista haukisuikaleet rapeiksi ja lado ne sipuli-pekonipedille. Siivuta päälle tomaatit. Sekoita paseerattu tomaatti ja kerma paistinpannulla ja lisää joukkoon ripaus suolaa ja chilikastike sekä tarpeen vaatiessa ripaus mustapippuria tai viispippuria. HUOM! Älä laita liikaa chiliä, ettei se pilaa ruoan makua. Kaada kiehautettu kastike vuokaan muiden ainesten päälle.

Laita vuoka 200 asteiseen uuniin. Ripottele aikaisintaan 45 minuutin kuluttua päälle juustoraastetta ja anna ruuan olla uunissa vielä niin kauan, että juusto on ruskistunut. Voit pitää ruokaa uunissa myös kauemmin, jotta ruodonpätkät pehmenevät huomaamattomiksi."

Ruoka sopii parhaiten tarjoiltavaksi pastan kera, jolloin maku on hieman lasagnemainen. Pidemmällä hauduttamisella ruodot paistuvat syötävän pehmeiksi, mikä tekee tästä myös junioriystävällisemmän ruuan. Suosittelen kokeilemaan, sillä vaivan näkö palkitaan!

Oma taidonnäyte kyseisen ruuan laitosta.

K3 "Yhdenkädenleuka", miten siinä sitten kävi.

Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa tällä sektorilla. Kiipeilyn ohella on kuitenkin ollut muutamia kehoonkin liittyviä projekteja ja seurannan kohteita. Otsikossa mainitun projektin aikaraja umpeutui kuukausia taakse päin ja nyt vihdoin päätin kirjoittaa kuinka siinä lopulta kävi. Töitä tämän eteen tehtiin, ja hikeä vuodatettiin, mutta liian epäsäännöllinen rytmi ei edistänyt homman toteutumista.

Ensimmäiset pari viikkoa meni ennalta suunniteltujen ohjelmien mukaisesti, mutta vähitellen niistä alettiin lipsua ja tehdä perinteisesti "tuntemuksen mukaan". Näin herkässä projektissa tällainen ei todellakaan ole toimiva tyyli, vaan jatkuvuutta ja kurinalaisuutta vaaditaan tuloksen eteen. Alkutilanteessa yhdenkädenleuka oli erittäin kaukana ja jopa yläasennossa lukkokädellä roikkuminen tuntui mahdottomalta. Silloin painoakin toki oli runsaasti ja gravitaatiota vastaan työskenneltäessä jokainen kilo lasketaan. Niinpä projektin alkuvaiheilla tai tarkemmin sanottuna mökkikaranteenia viettäessäni tartuin pieneen kevennys tavoitteeseen. Lähtöpainoa oli tuolloin noin 81 kiloa ja siitä lähdettiin veistämään helpot kilot pois. Ennen kuin kukaan kopioi minulta diettivinkkejä, niin sanottakoon, että menetelmät ovat vain itselläni toimiviksi havaittuja ja siten yleispäteviksi niitä ei sovi tulkita.

Ensimmäinen kaksiviikkoinen lähti ryminällä käyntiin, kun ruuan määrä karanteeniin oli rajallinen, eikä mieliteoille jäänyt sijaa mökkeillessä, ellei halonhakkuuta lasketa... Tuolloin ruokavalio koostui pääosin pidempään säilyvistä tuotteista ja järven antimista, joita parhaani mukaan pilkkiä yritin. Tuolloin kestävyysliikunta oli aktiivisesti kuvioissa ja sitä kautta kulutus kasvoi suuremmaksi. Lopputuloksena karanteenin päätteeksi painoa oli pudonnut noin kaksi kiloa, eli kilon per viikko.

Tämän alkukirin jälkeen rauhoitin hieman pudotustahtia ja siirryin harjoittelemaan runsaammin salilla. Raskas harjoittelu ja painon pudotus yhtäaikaisesti on melko haastava yhtälö ja sen takia pyrinkin jaksottamaan ne erilleen toisista. Tietysti pudottaessakin pitää osata harjoitella kovaa, jotta kunto säilyy, mutta kehitystä ei kannata odottaa samaan tahtiin. Tällä jaksolla kehitin lisäpainoleuanvetoa ja tein erilaisia harjoitteita kummallekin puolelle. Puoliero käsien välillä oli melko selkeä oikean eduksi, joka on aina ollut vahvempi. En keskittynyt tasaamaan eroa, vaan harjoitin kumpaakin oman tasonsa mukaan. Loppupeleissä käsivarsi on vain yksi osa kokonaissuorituksessa ja hartiat sekä olkapäät ovat vähintäänkin yhtä suuressa roolissa. Kehityskäyrä oli tasaisen varma, aina kesän alkuun saakka, mutta aika näytti uhkaavasti vähenevän. Kesällä pienoinen sormivamma ja vilkkaana käyvät kesätyöt koituivat ylipääsemättömiksi esteiksi projektille ja lopputulos oli sen mukainen. Projektin loputtua vaaka näytti muistaakseni 77 kiloa ja lisäpainoleukamaksimini oli vain 35 kiloa. Kehitystä lähtötilanteeseen oli tullut, mutta vielä ei ilman avustusta ylös päästy. Muistan lukeneeni sellaista, että lisäpainomaksimin pitäisi olla yli 75%, jotta olisi realistiset mahdollisuudet yhden käden toistoon. Tämä olisi näillä mitoilla vaatinut lähes 60kg toiston minulta, joten kehitettävää riittää.

                                    Tämän lähemmäs ei tällä kertaa päästy, mutta jonain päivänä...

Toinen merkittävä haaste, tai oikeastaan asenteen muutos tapahtui syksyllä. Aloittaessani säännöllisemmän harjoittelun kiipeilykeskuksella, tein päätöksen, että tästedes hoidan lämmittelyn aina huolella. Tällä oli tarkoitus välttää turhat loukkaantumiset ja pitää harjoituskausi ehjänä. Tarkemmin tunnusteltuna lämmittelyn tarkoitus ei ainoastaan ole välttää vammat, vaan myös parantaa suorituskykyä ja vähentää kropan jumittumista treenissä. Alussa katsoin kellosta vähintään 20min  lämmittelyajaksi ja tein liikkeitä satunnaisessa järjestyksessä pyrkien aktivoimaan kaikki tärkeimmät lihasryhmät. Vähitellen muodostin itselleni lämmittelyrutiinin kiipeilyä varten. Tällä tavoin hommasta tuli automaattista ja riski unohdetuista lihasryhmistä poistuu. Lyhykäisesti lueteltuna lämmittelyni kiipeilyyn kulkee seuraavasti:

-Koko vartalon lämpö, esim. juoksu, pyöräily, hyppynaru yms.

-Olkapäiden lämmittely kuminauhalla

-Olkapäät kahvakuulalla, sekä punnerruksilla/dipeillä

-Puristukset sormilla

-Ranteiden pyörittäminen

-Leuanveto

-Roikkuminen otelaudan isommissa otteissa

-Käsien venyttely

-Jalkojen venyttely

-Hieman lisää roikkumista ja leuanvetoa

+ Ja lopuksi vielä progressiivinen lämmittely kiipeilyreiteillä.

Tätä kaavaa noudattamalla onnistuin pitkälle syksyyn menemään nollan vamman taktiikalla. Eräänä marraskuisena päivänä minulle kuitenkin selvisi, että vamman syynä voi olla muukin, kuin puutteellinen lämmittely. Kesken kiipeilypäivän eräässä liikkeessä kuulin takareidestäni napsahduksen ja kipu seurasi välittömästi. Kyseinen liike oli maksimaalisesti takareittä kuormittava ja olin toistanut sen useita kertoja saman session aikana, kun projektoin erästä kiipeilyreittiä. Pienen googlailun ja lääkärikonsultaation perusteella kyseessä oli selkeästi revähdys. Erittäin ilkeä vaiva ja tämä tiesi ainakin hetkellisesti taukoa kiipeilystä. Tarkemmin analysoituna tämä vamma syntyi liiasta kuormituksesta ja liian tiiviistä syklistä yritysten välillä. Kiipeillessä sitä ei aina huomaa, kuinka paljon jotakin yksittäistä lihasta tulee kuormittaneeksi ja ei tajua antaa sille riittävää palautusta. Otetaan vaikka esimerkiksi meidän kaikkien tuntema liike salilla. Jos tekisimme penkkipunnerrusta omilla maksimipainoillamme minuutin palautuksella ja toistaisimme tämän kymmenen kertaa. Olisi luultavasti vain ajankysymys, milloin "Juhaa sattuu leukaan". Tilanteessani vielä vamman syntyä edesauttoi puutteellinen nesteytys ja pitkäkestoinen treeni.

Tämä tapaus antoi viisautta jatkoa varten ja tärkeimpänä poimintana itselleni tuli se, että pitää muistaa irrottautua säännöllisin välein liian yksipuolisista liikkeistä. Kiipeily kielessä tämä tarkoittaa, että yksittäistä tiukkaa reittiä tulee projektoida putkeen enintään 30 minuuttia ja sen jälkeen lämmitellä kehoa erilaisilla ärsykkeillä, ettei liikeradat muodostu liian yksipuolisiksi. Myöskin yritysten välissä on tärkeä malttaa pitää taukoa, ettei mene vain fiilispohjalla ja puske kymmentä yritystä putkeen. Tärkeä läksy opittavaksi, mutta minulle se maksoi ainakin tulevat 6 viikkoa.

Aloitin lukemaan takareisivamman kuntouttamisesta välittömästi tapahtuneen jälkeen. Netti on tietoa pullollaan, kunhan jaksaa kahlata englanninkielisiä artikkeleita. Ensi hoitoon yleensä pätee kolmen K:oon sääntö; kylmä, koho, kompressio. Tällaisessa tapauksessa sain kuitenkin vakuuttavaa tietoa kylmän pois jättämisestä eräältä tapaukseen perehtyneeltä lääkäriystävältäni. Nykytutkimuksen valossa näyttää siltä, että akuutissa vaiheessa aloitettu kylmähoito vaikuttaa negatiivisesti siinä vaiheessa, kun kylmätuote otetaan pois iholta. Tässä vaiheessa tulehdusvälittäjäaineet hyökkäävät normaalia aggressiivisemmin paikalle, kun kylmyys poistuu. Tämän seurauksena ilman kylmää päästään kokonaisuudessa parempaan lopputulokseen, kuin kylmän kanssa.

Kuntoutusvaiheen alkuun en löytänyt oikoteitä, vaan homma oli käynnistettävä jalan täyslevolla, koska kävelykään ei kivun puitteissa onnistunut. Heti kun jalka alkoi sallia askeleet parin lepopäivän jälkeen, pyrin siirtymään kävelyyn. Tällä tavalla sain jalan lihaksia aktivoitua kevyesti ja nopeutettua alueen palautumista. Alkuun kävellessä joutui varomaan yhtään pitempiä askeleita, sillä jalan ojennus kiristi lihasta ja aiheutti kipua. Tässä tilanteessa ei ollut kyse "hyvästä kivusta", koska tällaista vammaa hoidettaessa vauriokohdan venyttäminen varhaisessa vaiheessa on erittäin haitallista (Toki tästäkin löytyy runsaasti eriäviä mielipiteitä netistä). Ekat kaksi viikkoa meni pelkästään kävellen, enkä lähtenyt tekemään erillisiä harjoitteita jalalle. Kolmannella viikolla, kun jalka alkoi kestää hieman pidempiä askelia ja jopa muutamaa hölkkäaskelta, siirryin tekemään tukevia harjoitteita. Näihin kuuluivat mm. yhdenjalan lantionnostot, sekä avustetusti Nordic hamstring -liike. Alkuun oli tarkkaa ettei vahingossakaan kuormita liikaa lihasta ja siten hidasta palautumista. Neljännellä viikolla otin mukaan erilaisia liikkuvuusharjoitteita, kuitenkin siten, että pyrin olemaan venyttämättä lihasta. Samalla viikolla kuvioihin astui myös kevyet hölkkälenkit. Viidennellä ja kuudennella viikolla uskaltauduin ekoja kertoja kiipeilyseinälle. Tärkeänä mittarina pidin kuntouttaessa kokoajan, että missään kohtaa ei tule tehdä kipua vastaan.

Kuntoutusjakson aikana en missään vaiheessa lopettanut kiipeilyn harjoittelua, vaan siirryin lajille ominaisiin ylävartaloharjoitteisiin, kuten roikuntaan ja leuanvetoon. Otinpa pienen tavoitteenkin, saada muscle-up voimistelurenkailla kuntoutumisen aikana. Tällä tavoin onnistuin pitämään kuntoani ja motivaatiotani yllä ja täten pudotus kiipeilykunnossa jäi erittäin pieneksi tauon aikana. Suurin kärsijäni tauon aikana oli vammajalan liikkuvuus, joka tuntui kuuden viikon jälkeen olevan melko hukassa. Sitä olen lähtenyt varovasti palauttamaan nyt seitsemän viikkoa tapahtuneesta. Täytyy kuitenkin muistaa varovaisuus venytellessä, koska toipuminen on edelleen kesken ja äkkiseltään en keksi mitään tyhmempää, kuin pamauttaa reisi uudestaan kuntoutuksen loppuvaiheilla. 

Loppujen lopuksi vuosi 2020 oli opettavainen vuosi, etenkin jalkavammojen osalta, joiden kuntouttamista matkalle mahtui melko runsaastikin. Tässä ollaan taas kokemusta viisaampana ja matkalla kohti terveempää huomista. Nyt kuitenkin jouluruokaa reidelle ja pieni palautumistauko koko kropalle.

                                Tämä tavoite tuli täyteen jo toisella harjoituskerralla, mutta hiottavaa löytyy

K.2. Opin polulle

Syksy on ollut suurien muutosten aikaa myös tämän "Koon" osalta. Suurin askel oli opintojen aloittaminen Kuopiossa. Alaksihan valitsin Kauppatieteet jo puolitoista vuotta sitten, mutta nyt vasta päästiin sorvin ääreen, johtuen valtiolle suoritetuista velvollisuuksista. Tähän asti koetun perusteella uskallan sanoa olevani omalla alallani. En varsinaisesti jännittänyt tätä missään vaiheessa, mutta syksyn myötä sain asiaan vielä vahvistuksen opintojen alettua.

Mitenkäs ne opinnot ovat sitten sujuneet?

Ikävä puskea sama sana jokaiseen asian yhteyteen, mutta koronan vaikutusta ei voi olla huomaamatta tässäkään asiassa. Lähes 99% opetuksestamme on tapahtunut etänä, eli tietokoneen välityksellä kotisohvalta. Tästä johtuen tietty yhteisöllisyys on hieman kärsinyt ja uusien suhteiden muodostaminen on jäänyt yksilöiden vastuulle. 

Palatakseni alku syksyyn, homma polkaistiin käyntiin Fuksiviikoilla, jotka tunnetusti olivat melko kosteat, olosuhteista huolimatta. Tämä oli aikaa, jolloin tapasi lähes kaikki vuosikurssilaisemme ja vietimme paljon aikaa porukalla. Kahdelle viikolle ohjelmaa oli tarjolla enemmän kuin maksa kestäisi ja aktiviteettejä oli jos jonkinmoisia. Tästä iso kiitos meidän tuutoreille, jotka järjestivät koko kattauksen rajoitusten puitteissa ja aikaansaivat unohtumattoman syksyn. Erityismaininta vielä tyttöystävällä, joka kahden viikonkin jälkeen antoi edelleen nukkua sisällä.

Tulevan ekonomin rennommat

Intensiiviset fuksiviikot tulivat päätyyn ja oli aika siirtyä virallisten opintojen pariin. Homma lähti käyntiin erilaisten peruste-kurssien muodossa. Minun syksyyni kuului mm. Taloustiedon-, Talousmatematiikan-, Laskentatoimen-, Johtamisen-, sekä Business Englannin perusteet-kursseja. Lisäksi poimin syksyn mittaan muutamia sijoittamiseen ja yrittäjyyteen liittyviä lyhyempiä kursseja. Yhteensä opintopisteitä kertyi 35 kappaletta. Tämä on sellainen tahti, että hommat etenee vahvasti aikataulussaan, mutta työn määrä tällä alalla ei kasva liian suureksi. Syksyn mittaan huomasi, että opintopistekin on melko suhteellinen käsite. Tämä näkyy aineen sisällä, mutta myös eri alojen välillä.

Kuten aiemmin mainitsin, opinnot olivat yksittäisiä oppitunteja lukuun ottamatta kokonaan etänä. Eihän tällaista alkuvuotta kenellekään toivoisi, mutta oli siinä omat puolensakin. Tämä näkyi parhaiten lisääntyneenä kiipeilyaikana ja vaivattomuutena oppituntien välillä siirryttäessä, kun yksi klikkaus riitti. Tilanteeseen sopeutuminen sujui omalta osaltani melko kivuttomasti, koska elämä oli muilta osin hyvin pulkassa. Sosiaalisia suhteita onnistuttiin ylläpitämään opetuksen ulkopuolella. Toisinaan tämä tapahtui porukalla opintojenkin äärellä, mutta useammin kuitenkin lenkkeilyn yms. aktiviteettien parissa. Eniten tilanteessani kärsi työergonomia, joka toisinaan muisti minua pienillä annoksilla selkäkipua ja päänsärkyä. 

Toisinaan tekoälyä oli käytössä älyttömän paljon

Syksy kului ja opinnot kulki melko sulavasti muutamia hankaluuksia lukuun ottamatta. Totuus toki selviäisi vasta tenttien jälkeen, mutta koko matkan ajan fiilis oli luottavainen. Työläimmäksi aineeksi itselle muodostui laskentatoimi, jossa huolimattomuuttani putosin laivasta jo ensi metreillä. Siinä sitten räpiköitiin puoli kurssia peräaalloissa, kunnes kaverin avustuksella pääsin taas pinnalle. Tämän kurssin tentti meni osaamiseeni nähden aivan liian hyvin ja lopputulos näytti 52/60, vaikka osaamiseni tuskin noin korkealla onkaan. Tästä kiitän monivalintojen liiallista selkeyttä, joka mahdollisti päättelyn merkittävänä keinona.

Kokonaisuutena tenttiviikko oli odotettua helpompi itselleni. Verrattuna lukioaikoihini tämä tuntui suorastaan rennolta. Syy tähän toki lienee kursseilla käytetyn effortin kasvu nyt yliopistossa, kun taas lukiossa asiat opittiin usein vasta viimeisenä iltana. Tenttiviikolta jäi käteen runsas määrä viitosia ja luottavainen mieli. Erityistä iloa antoi Enkusta tullut 5:nen, joka oli puhtaasti viime talvisen ulkomailla asustelun hedelmää. Lukiosta lähdin nimittäin melko heikoilla pohjilla, kun kirjoituksistakin napsahti alkupään aakkonen. Vahva suositus siis tällaisille "soolo-reissuille", kunhan päästään aikaan, jolloin se on taas mahdollista.

Merkittävä asia, joka tapahtui vielä ennen joululoman aloittamista oli pääaineen alustava valinta. Vaihtoehtoja Kuopiossa on kaksi: "Johtaminen & Markkinointi" (JOMA), sekä "Laskentatoimi & Rahoitus" (LARA). Itse olin jo ennen opintoja ensimmäisenä mainitun kannalla, eikä syksy aiheuttanut muutoksia suunnitelmiini. Siispä suuntasin JOMAan. Rahoitus toki kiinnostaa sijoittamisen merkeissä, mutta sen pariin pääsen yhden sivuaineen merkeissä, joka tulee olemaan LARA. Aiempi termistö saattaa kuulostaa hieman yliopisto-jargonialta, mutta ainakin yritin parhaani selkeydessä.

Opintojen osalta syksyni oli onnistunut ja siitä oli kiva jatkaa Joululomille. Opintoihin palaillaan taas tekstien merkeissä, kunhan aikaa ja aihetta riittää, mutta tässä olkoon tilinpäätös tältä vuodelta.