K1. Lähtötaso

Heräsin ensimmäiseen kiipeilypäivään hieman huonosti levänneenä, sillä matkaa varten ostamani superkevyt foliopatja osoittautui myös superpaljon liian ohueksi, tunsin jokaisen pienimmänkin kiven telttani alla. Tämän ei annettu lannistaa, vaan aamulla tähtäsimme aamiaisen jälkeen Aricon laaksoon, joka on suosittu kiipeilypaikka lähiseudulla. Teneriffalla valtaosa kiipeilypaikoista on muotoutunut laaksoihin. Tämä on hyvä asia aurinkoisella kelillä, sillä useimmiten laakson toinen sivu on ainakin osittain varjossa ja siten kiivettävissä lämpötilansa puolesta. Lämpötila ensimmäisenä päivänä oli noin 25 astetta. Tunne oli mukavan kesäinen Suomessa vietetyn alkutalven jälkeen. Lyhkäisissä tarkeni paremmin kuin hyvin ja aurinkoiselta puolelta aloitettuamme jouduimmekin pian siirtymään varjoon.

Ensimmäinen reitti koko reissulla oli 4+, ja sillä oli tarkoitus testata samalla hieman, kuinka homma alkaa palata mieleen. Viime kerrasta liidaten, eli köyttä itse vieden kiivetessä oli vierähtänyt pidempi hetki. Olin viimeksi kiivennyt tällä tavoin alkukesästä 2019. Vuoroni koetti ensimmäiselle reitille ja meno oli tahmeaa, kuten arvata saattoi. Olin hieman huolissani, sillä 4+ on kiipeilyn yksi helpoimmista reiteistä ja näitä ei kovin montaa tässä laaksossa ollut. Jos meno säilyy tällaisena, tulee reissustani muutamien reittien hinkkaamista, kunnes taitoni kehittyvät, jos kehittyvät. Reitti sujui kuitenkin puhtaasti ilman putoamisia tai lepoja. Liidi-apina oli karistettu olkapäiltäni ja oli aika kokeilla muita reittejä. Seuraava viitonen osoittautui olevan enempi minun tyyliäni ja se tuntuikin jopa helpommalta kuin ensimmäiinen. Tämä antoi lisää uskoa omiin kykyihin ja pian olimme kolmeen mieheen Johnin ja Amitin kanssa kiertäneet kourallisen helppoja reittejä. Reitit alueella olivat 10-25 metrisiä ja tämä alkoi tuntua käsissäni, sillä kotosalla olen tottunut enempi boulderoimaan ja suurimmat köysikalliotkin ovat vain kymmen metrisiä. Löysimme kuitenkin erään silmiä hivelevän kauniin reitin varjon puolelta ja tätä oli yritettävä jo pelkän ulkonäönkin takia. Kyseessä oli noin 15 metrinen kallio, joka alkoi vertikaalisena, jonka jälkeen tuli katto pätkä ja loppu oli taas seinää. Seinällä oli 3 eri reittiä, joiden greidit olivat väliltä 6b-6c.

Porukassamme oli onneksi kokeneempi kehäkettu John, jonka laitoimme kärkeen viemään köyttä ja hän operoikin hienosti toisen 6b reitin puhtaalla suorituksella (onsight). Näin ollen köysi oli asetettu ja saatoin itsekkin kokeilla kiipeämistä yläköydellä, jolloin putoamista ei juuri tapahdu, vaikka voimat loppuisivatkin, sillä köysi on jo valmiiksi kireänä. 6b oli selkeästi oman tasoni yläpuolella, etenkin näin päivän päätteeksi, kun kädet olivat puhki. Räpiköin reitin puoleen väliin, mutta katto-osuuden koittaessa oli todettava kallion voittaneen. Tein muutamia yrityksiä pelkkään kattopätkään saadakseni vähän tuntumaa reittiin. -Jospa sitten ensi kerralla...

Ensimmäinen päivä alkoi olla kiipeilyn osalta lopuillaan, keräsimme kamat ja siirryimme autolle. Ensimaku oli hieman ristiriitainen; Olin innoissani siitä, kuinka paljon jo yhdessä laaksossa on reittejä saati sitten koko saarella. Toisaalta olin aavistuksen huolissani omasta tasosta, sillä tämän päiväinen osoitti kotisuomesta hankittujen "boulderointivoimien" olevan auttamatta riittämättömät näin pitkille reiteille. Paras asia jäi vielä kertomatta. Ensimmäinen päivä osoitti, että kiven laatu saarella on erittäin hyvä. Suomeen verrattuna kivi on sileää ja tämä mahdollistaa pitkät kiipeilypäivät ilman, että sormenpäät alkavat itkeä. Toki tämä seikka samalla rokottaa hieman kitkaa pois, mutta kaiken kaikkiaan olin erittäin tyytyväinen tähän laatuun.