K3 "Yhdenkädenleuka", miten siinä sitten kävi.

Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa tällä sektorilla. Kiipeilyn ohella on kuitenkin ollut muutamia kehoonkin liittyviä projekteja ja seurannan kohteita. Otsikossa mainitun projektin aikaraja umpeutui kuukausia taakse päin ja nyt vihdoin päätin kirjoittaa kuinka siinä lopulta kävi. Töitä tämän eteen tehtiin, ja hikeä vuodatettiin, mutta liian epäsäännöllinen rytmi ei edistänyt homman toteutumista.

Ensimmäiset pari viikkoa meni ennalta suunniteltujen ohjelmien mukaisesti, mutta vähitellen niistä alettiin lipsua ja tehdä perinteisesti "tuntemuksen mukaan". Näin herkässä projektissa tällainen ei todellakaan ole toimiva tyyli, vaan jatkuvuutta ja kurinalaisuutta vaaditaan tuloksen eteen. Alkutilanteessa yhdenkädenleuka oli erittäin kaukana ja jopa yläasennossa lukkokädellä roikkuminen tuntui mahdottomalta. Silloin painoakin toki oli runsaasti ja gravitaatiota vastaan työskenneltäessä jokainen kilo lasketaan. Niinpä projektin alkuvaiheilla tai tarkemmin sanottuna mökkikaranteenia viettäessäni tartuin pieneen kevennys tavoitteeseen. Lähtöpainoa oli tuolloin noin 81 kiloa ja siitä lähdettiin veistämään helpot kilot pois. Ennen kuin kukaan kopioi minulta diettivinkkejä, niin sanottakoon, että menetelmät ovat vain itselläni toimiviksi havaittuja ja siten yleispäteviksi niitä ei sovi tulkita.

Ensimmäinen kaksiviikkoinen lähti ryminällä käyntiin, kun ruuan määrä karanteeniin oli rajallinen, eikä mieliteoille jäänyt sijaa mökkeillessä, ellei halonhakkuuta lasketa... Tuolloin ruokavalio koostui pääosin pidempään säilyvistä tuotteista ja järven antimista, joita parhaani mukaan pilkkiä yritin. Tuolloin kestävyysliikunta oli aktiivisesti kuvioissa ja sitä kautta kulutus kasvoi suuremmaksi. Lopputuloksena karanteenin päätteeksi painoa oli pudonnut noin kaksi kiloa, eli kilon per viikko.

Tämän alkukirin jälkeen rauhoitin hieman pudotustahtia ja siirryin harjoittelemaan runsaammin salilla. Raskas harjoittelu ja painon pudotus yhtäaikaisesti on melko haastava yhtälö ja sen takia pyrinkin jaksottamaan ne erilleen toisista. Tietysti pudottaessakin pitää osata harjoitella kovaa, jotta kunto säilyy, mutta kehitystä ei kannata odottaa samaan tahtiin. Tällä jaksolla kehitin lisäpainoleuanvetoa ja tein erilaisia harjoitteita kummallekin puolelle. Puoliero käsien välillä oli melko selkeä oikean eduksi, joka on aina ollut vahvempi. En keskittynyt tasaamaan eroa, vaan harjoitin kumpaakin oman tasonsa mukaan. Loppupeleissä käsivarsi on vain yksi osa kokonaissuorituksessa ja hartiat sekä olkapäät ovat vähintäänkin yhtä suuressa roolissa. Kehityskäyrä oli tasaisen varma, aina kesän alkuun saakka, mutta aika näytti uhkaavasti vähenevän. Kesällä pienoinen sormivamma ja vilkkaana käyvät kesätyöt koituivat ylipääsemättömiksi esteiksi projektille ja lopputulos oli sen mukainen. Projektin loputtua vaaka näytti muistaakseni 77 kiloa ja lisäpainoleukamaksimini oli vain 35 kiloa. Kehitystä lähtötilanteeseen oli tullut, mutta vielä ei ilman avustusta ylös päästy. Muistan lukeneeni sellaista, että lisäpainomaksimin pitäisi olla yli 75%, jotta olisi realistiset mahdollisuudet yhden käden toistoon. Tämä olisi näillä mitoilla vaatinut lähes 60kg toiston minulta, joten kehitettävää riittää.

                                    Tämän lähemmäs ei tällä kertaa päästy, mutta jonain päivänä...

Toinen merkittävä haaste, tai oikeastaan asenteen muutos tapahtui syksyllä. Aloittaessani säännöllisemmän harjoittelun kiipeilykeskuksella, tein päätöksen, että tästedes hoidan lämmittelyn aina huolella. Tällä oli tarkoitus välttää turhat loukkaantumiset ja pitää harjoituskausi ehjänä. Tarkemmin tunnusteltuna lämmittelyn tarkoitus ei ainoastaan ole välttää vammat, vaan myös parantaa suorituskykyä ja vähentää kropan jumittumista treenissä. Alussa katsoin kellosta vähintään 20min  lämmittelyajaksi ja tein liikkeitä satunnaisessa järjestyksessä pyrkien aktivoimaan kaikki tärkeimmät lihasryhmät. Vähitellen muodostin itselleni lämmittelyrutiinin kiipeilyä varten. Tällä tavoin hommasta tuli automaattista ja riski unohdetuista lihasryhmistä poistuu. Lyhykäisesti lueteltuna lämmittelyni kiipeilyyn kulkee seuraavasti:

-Koko vartalon lämpö, esim. juoksu, pyöräily, hyppynaru yms.

-Olkapäiden lämmittely kuminauhalla

-Olkapäät kahvakuulalla, sekä punnerruksilla/dipeillä

-Puristukset sormilla

-Ranteiden pyörittäminen

-Leuanveto

-Roikkuminen otelaudan isommissa otteissa

-Käsien venyttely

-Jalkojen venyttely

-Hieman lisää roikkumista ja leuanvetoa

+ Ja lopuksi vielä progressiivinen lämmittely kiipeilyreiteillä.

Tätä kaavaa noudattamalla onnistuin pitkälle syksyyn menemään nollan vamman taktiikalla. Eräänä marraskuisena päivänä minulle kuitenkin selvisi, että vamman syynä voi olla muukin, kuin puutteellinen lämmittely. Kesken kiipeilypäivän eräässä liikkeessä kuulin takareidestäni napsahduksen ja kipu seurasi välittömästi. Kyseinen liike oli maksimaalisesti takareittä kuormittava ja olin toistanut sen useita kertoja saman session aikana, kun projektoin erästä kiipeilyreittiä. Pienen googlailun ja lääkärikonsultaation perusteella kyseessä oli selkeästi revähdys. Erittäin ilkeä vaiva ja tämä tiesi ainakin hetkellisesti taukoa kiipeilystä. Tarkemmin analysoituna tämä vamma syntyi liiasta kuormituksesta ja liian tiiviistä syklistä yritysten välillä. Kiipeillessä sitä ei aina huomaa, kuinka paljon jotakin yksittäistä lihasta tulee kuormittaneeksi ja ei tajua antaa sille riittävää palautusta. Otetaan vaikka esimerkiksi meidän kaikkien tuntema liike salilla. Jos tekisimme penkkipunnerrusta omilla maksimipainoillamme minuutin palautuksella ja toistaisimme tämän kymmenen kertaa. Olisi luultavasti vain ajankysymys, milloin "Juhaa sattuu leukaan". Tilanteessani vielä vamman syntyä edesauttoi puutteellinen nesteytys ja pitkäkestoinen treeni.

Tämä tapaus antoi viisautta jatkoa varten ja tärkeimpänä poimintana itselleni tuli se, että pitää muistaa irrottautua säännöllisin välein liian yksipuolisista liikkeistä. Kiipeily kielessä tämä tarkoittaa, että yksittäistä tiukkaa reittiä tulee projektoida putkeen enintään 30 minuuttia ja sen jälkeen lämmitellä kehoa erilaisilla ärsykkeillä, ettei liikeradat muodostu liian yksipuolisiksi. Myöskin yritysten välissä on tärkeä malttaa pitää taukoa, ettei mene vain fiilispohjalla ja puske kymmentä yritystä putkeen. Tärkeä läksy opittavaksi, mutta minulle se maksoi ainakin tulevat 6 viikkoa.

Aloitin lukemaan takareisivamman kuntouttamisesta välittömästi tapahtuneen jälkeen. Netti on tietoa pullollaan, kunhan jaksaa kahlata englanninkielisiä artikkeleita. Ensi hoitoon yleensä pätee kolmen K:oon sääntö; kylmä, koho, kompressio. Tällaisessa tapauksessa sain kuitenkin vakuuttavaa tietoa kylmän pois jättämisestä eräältä tapaukseen perehtyneeltä lääkäriystävältäni. Nykytutkimuksen valossa näyttää siltä, että akuutissa vaiheessa aloitettu kylmähoito vaikuttaa negatiivisesti siinä vaiheessa, kun kylmätuote otetaan pois iholta. Tässä vaiheessa tulehdusvälittäjäaineet hyökkäävät normaalia aggressiivisemmin paikalle, kun kylmyys poistuu. Tämän seurauksena ilman kylmää päästään kokonaisuudessa parempaan lopputulokseen, kuin kylmän kanssa.

Kuntoutusvaiheen alkuun en löytänyt oikoteitä, vaan homma oli käynnistettävä jalan täyslevolla, koska kävelykään ei kivun puitteissa onnistunut. Heti kun jalka alkoi sallia askeleet parin lepopäivän jälkeen, pyrin siirtymään kävelyyn. Tällä tavalla sain jalan lihaksia aktivoitua kevyesti ja nopeutettua alueen palautumista. Alkuun kävellessä joutui varomaan yhtään pitempiä askeleita, sillä jalan ojennus kiristi lihasta ja aiheutti kipua. Tässä tilanteessa ei ollut kyse "hyvästä kivusta", koska tällaista vammaa hoidettaessa vauriokohdan venyttäminen varhaisessa vaiheessa on erittäin haitallista (Toki tästäkin löytyy runsaasti eriäviä mielipiteitä netistä). Ekat kaksi viikkoa meni pelkästään kävellen, enkä lähtenyt tekemään erillisiä harjoitteita jalalle. Kolmannella viikolla, kun jalka alkoi kestää hieman pidempiä askelia ja jopa muutamaa hölkkäaskelta, siirryin tekemään tukevia harjoitteita. Näihin kuuluivat mm. yhdenjalan lantionnostot, sekä avustetusti Nordic hamstring -liike. Alkuun oli tarkkaa ettei vahingossakaan kuormita liikaa lihasta ja siten hidasta palautumista. Neljännellä viikolla otin mukaan erilaisia liikkuvuusharjoitteita, kuitenkin siten, että pyrin olemaan venyttämättä lihasta. Samalla viikolla kuvioihin astui myös kevyet hölkkälenkit. Viidennellä ja kuudennella viikolla uskaltauduin ekoja kertoja kiipeilyseinälle. Tärkeänä mittarina pidin kuntouttaessa kokoajan, että missään kohtaa ei tule tehdä kipua vastaan.

Kuntoutusjakson aikana en missään vaiheessa lopettanut kiipeilyn harjoittelua, vaan siirryin lajille ominaisiin ylävartaloharjoitteisiin, kuten roikuntaan ja leuanvetoon. Otinpa pienen tavoitteenkin, saada muscle-up voimistelurenkailla kuntoutumisen aikana. Tällä tavoin onnistuin pitämään kuntoani ja motivaatiotani yllä ja täten pudotus kiipeilykunnossa jäi erittäin pieneksi tauon aikana. Suurin kärsijäni tauon aikana oli vammajalan liikkuvuus, joka tuntui kuuden viikon jälkeen olevan melko hukassa. Sitä olen lähtenyt varovasti palauttamaan nyt seitsemän viikkoa tapahtuneesta. Täytyy kuitenkin muistaa varovaisuus venytellessä, koska toipuminen on edelleen kesken ja äkkiseltään en keksi mitään tyhmempää, kuin pamauttaa reisi uudestaan kuntoutuksen loppuvaiheilla. 

Loppujen lopuksi vuosi 2020 oli opettavainen vuosi, etenkin jalkavammojen osalta, joiden kuntouttamista matkalle mahtui melko runsaastikin. Tässä ollaan taas kokemusta viisaampana ja matkalla kohti terveempää huomista. Nyt kuitenkin jouluruokaa reidelle ja pieni palautumistauko koko kropalle.

                                Tämä tavoite tuli täyteen jo toisella harjoituskerralla, mutta hiottavaa löytyy

K.2. Opin polulle

Syksy on ollut suurien muutosten aikaa myös tämän "Koon" osalta. Suurin askel oli opintojen aloittaminen Kuopiossa. Alaksihan valitsin Kauppatieteet jo puolitoista vuotta sitten, mutta nyt vasta päästiin sorvin ääreen, johtuen valtiolle suoritetuista velvollisuuksista. Tähän asti koetun perusteella uskallan sanoa olevani omalla alallani. En varsinaisesti jännittänyt tätä missään vaiheessa, mutta syksyn myötä sain asiaan vielä vahvistuksen opintojen alettua.

Mitenkäs ne opinnot ovat sitten sujuneet?

Ikävä puskea sama sana jokaiseen asian yhteyteen, mutta koronan vaikutusta ei voi olla huomaamatta tässäkään asiassa. Lähes 99% opetuksestamme on tapahtunut etänä, eli tietokoneen välityksellä kotisohvalta. Tästä johtuen tietty yhteisöllisyys on hieman kärsinyt ja uusien suhteiden muodostaminen on jäänyt yksilöiden vastuulle. 

Palatakseni alku syksyyn, homma polkaistiin käyntiin Fuksiviikoilla, jotka tunnetusti olivat melko kosteat, olosuhteista huolimatta. Tämä oli aikaa, jolloin tapasi lähes kaikki vuosikurssilaisemme ja vietimme paljon aikaa porukalla. Kahdelle viikolle ohjelmaa oli tarjolla enemmän kuin maksa kestäisi ja aktiviteettejä oli jos jonkinmoisia. Tästä iso kiitos meidän tuutoreille, jotka järjestivät koko kattauksen rajoitusten puitteissa ja aikaansaivat unohtumattoman syksyn. Erityismaininta vielä tyttöystävällä, joka kahden viikonkin jälkeen antoi edelleen nukkua sisällä.

Tulevan ekonomin rennommat

Intensiiviset fuksiviikot tulivat päätyyn ja oli aika siirtyä virallisten opintojen pariin. Homma lähti käyntiin erilaisten peruste-kurssien muodossa. Minun syksyyni kuului mm. Taloustiedon-, Talousmatematiikan-, Laskentatoimen-, Johtamisen-, sekä Business Englannin perusteet-kursseja. Lisäksi poimin syksyn mittaan muutamia sijoittamiseen ja yrittäjyyteen liittyviä lyhyempiä kursseja. Yhteensä opintopisteitä kertyi 35 kappaletta. Tämä on sellainen tahti, että hommat etenee vahvasti aikataulussaan, mutta työn määrä tällä alalla ei kasva liian suureksi. Syksyn mittaan huomasi, että opintopistekin on melko suhteellinen käsite. Tämä näkyy aineen sisällä, mutta myös eri alojen välillä.

Kuten aiemmin mainitsin, opinnot olivat yksittäisiä oppitunteja lukuun ottamatta kokonaan etänä. Eihän tällaista alkuvuotta kenellekään toivoisi, mutta oli siinä omat puolensakin. Tämä näkyi parhaiten lisääntyneenä kiipeilyaikana ja vaivattomuutena oppituntien välillä siirryttäessä, kun yksi klikkaus riitti. Tilanteeseen sopeutuminen sujui omalta osaltani melko kivuttomasti, koska elämä oli muilta osin hyvin pulkassa. Sosiaalisia suhteita onnistuttiin ylläpitämään opetuksen ulkopuolella. Toisinaan tämä tapahtui porukalla opintojenkin äärellä, mutta useammin kuitenkin lenkkeilyn yms. aktiviteettien parissa. Eniten tilanteessani kärsi työergonomia, joka toisinaan muisti minua pienillä annoksilla selkäkipua ja päänsärkyä. 

Toisinaan tekoälyä oli käytössä älyttömän paljon

Syksy kului ja opinnot kulki melko sulavasti muutamia hankaluuksia lukuun ottamatta. Totuus toki selviäisi vasta tenttien jälkeen, mutta koko matkan ajan fiilis oli luottavainen. Työläimmäksi aineeksi itselle muodostui laskentatoimi, jossa huolimattomuuttani putosin laivasta jo ensi metreillä. Siinä sitten räpiköitiin puoli kurssia peräaalloissa, kunnes kaverin avustuksella pääsin taas pinnalle. Tämän kurssin tentti meni osaamiseeni nähden aivan liian hyvin ja lopputulos näytti 52/60, vaikka osaamiseni tuskin noin korkealla onkaan. Tästä kiitän monivalintojen liiallista selkeyttä, joka mahdollisti päättelyn merkittävänä keinona.

Kokonaisuutena tenttiviikko oli odotettua helpompi itselleni. Verrattuna lukioaikoihini tämä tuntui suorastaan rennolta. Syy tähän toki lienee kursseilla käytetyn effortin kasvu nyt yliopistossa, kun taas lukiossa asiat opittiin usein vasta viimeisenä iltana. Tenttiviikolta jäi käteen runsas määrä viitosia ja luottavainen mieli. Erityistä iloa antoi Enkusta tullut 5:nen, joka oli puhtaasti viime talvisen ulkomailla asustelun hedelmää. Lukiosta lähdin nimittäin melko heikoilla pohjilla, kun kirjoituksistakin napsahti alkupään aakkonen. Vahva suositus siis tällaisille "soolo-reissuille", kunhan päästään aikaan, jolloin se on taas mahdollista.

Merkittävä asia, joka tapahtui vielä ennen joululoman aloittamista oli pääaineen alustava valinta. Vaihtoehtoja Kuopiossa on kaksi: "Johtaminen & Markkinointi" (JOMA), sekä "Laskentatoimi & Rahoitus" (LARA). Itse olin jo ennen opintoja ensimmäisenä mainitun kannalla, eikä syksy aiheuttanut muutoksia suunnitelmiini. Siispä suuntasin JOMAan. Rahoitus toki kiinnostaa sijoittamisen merkeissä, mutta sen pariin pääsen yhden sivuaineen merkeissä, joka tulee olemaan LARA. Aiempi termistö saattaa kuulostaa hieman yliopisto-jargonialta, mutta ainakin yritin parhaani selkeydessä.

Opintojen osalta syksyni oli onnistunut ja siitä oli kiva jatkaa Joululomille. Opintoihin palaillaan taas tekstien merkeissä, kunhan aikaa ja aihetta riittää, mutta tässä olkoon tilinpäätös tältä vuodelta.

K1. Kiiveten halki vuoden

 Aloitetaanpas siitä läheisimmästä, eli kiipeilystä. Viimeisin tämän aiheen postaus taitaa olla viime keväältä, joten kerrottavaa arvatenkin riittää. Kiipeilyä tuli harrastettua kesällä töiden salliessa enimmäkseen ulkona Kainuun kivillä, mutta mukaan mahtui muutama kotimaan reissu köysittelemään. 

Ensimmäinen niistä suuntautui Kouvola-Mäntyharju akselille ja oli yhdistettynä kevään ensimmäiseen kalareissuun. Tästä johtuen kiipeilypäiviä kertyi vain kaksi, mutta ne olivat laadukkaita ja hyvässä seurassa vietettyjä. Näille päiväreissuille sain kaveriksi Mikon, joka nykyisellään vaikutti Tampereella, mutta oli kiipeilyn perässä valmis ajelemaan pienen tovin. 

Eka päivä oli köysittelyä Kouvolan "Louhoksella", joka toimintansa jälkeen oli valjastettu kiipeilykäyttöön. Seinistä huomaa, että ne ovat syntyneet ihmisen avustuksella, ja ovat siten hieman luonnon kallioita symmetrisempiä. Ajan kanssa kalliot ovat kuitenkin kiinteytyneet ja nykyisellään toimivat mainiosti kiipeilyyn, vaikka tämän "teennäisyyden" kyllä aistii otteiden tuntumassa. Tämä oli kummallekin meistä ensimmäinen kerta kyseissä kohteessa, mutta tuskin viimeinen, mikäli alueella joskus tulee pyörittyä. Miljöö alueella on karu, mutta reitit ihan kelpoa kiipeilyä ja suomen mittapuulla reittejä on runsaasti ja kaiken tasoisia, yhteensä (+50kpl). 

Toinen päivä käytettiin boulderointiin Mäntyharjulla, uuden karheassa paikassa, jonka kaverini oli hiljattain avannut. Reittejä ei vielä ollut kaikkia harjailtu auki, mutta laatu korvasi määrän tällä kertaa. Päivässä kertyi kourallinen nättejä suorituksia. Näin oli kotimainen ulkokausi avattu 28.Huhtikuuta. 

Mikon toinen ulkoliidi elämässään, boulder-miehiä

Kesään mahtui muutamia muitakin reissuja, kuten venereissu Saimaalle, johon liittyi hieman DWS-kiipeilyä, eli veden päällä ilman varmistuksia kiipeilyä. Kiipeilyllisesti antoisin reissu koettiin loppukesästä, kun lähdimme Jyväskylän lähimetsiin viikoksi. Tällä kertaa matkaan lähdettiin kaksin tyttöystävän kanssa ja kohteessa vahvuuteen liittyi myös ekalla reissulla mukana ollut Mikko. 

Kohteiksi valikoitui Patamankallio kahdeksi päivää, joka runsaine helppoine reitteineen soveltui hyvin hieman kokemattomammillekin. Toinen kohde oli Halsvuori, jossa vierailimme yhden päivän ja kahtena päivänä päädyimme boulderoimaan lähiseudun kivillä.

Patamankallio täytyy nostaa kokonaisuutena esille erittäin hyvänä kohteena hieman vähemmän aikaa lajia harrastaneille. Alue itsessään on helposti tavoitettavissa ja helppoa kiivettävää riittää jopa useammalle päivälle. Alueen luonto on myös helposti leiriydyttävissä ja siellä vietimmekin yön telttaillen. Mainittakoon alueesta vielä, että lähistöltä löytyy kaunisluontopolku ja seikkailuhenkisille etsittäväksi on Piilolammin luola, joka suomen mittapuulla on ihan kelpo kohde. Tämän kävimme toteamassa yhden kiipeilypäivän päätteeksi.

Toisesta köysittelykohteesta, eli Halsvuoresta jäi todella odottava maku, sillä päiväkäyntimme oli melko köykäinen ja sade keskeytti hommat ennen kuin kunnolla päästiin edes vauhtiin. Tämä oli kohteena varsin vaikuttavan näköinen seinämä ja kiivettävää todellakin riittää, joskin vaikeusaste parhaimmissa reiteissä pyörii seiskan yllä. Kulkukaan ei ollut enää herkkää tällä vierailulla, kun kyseessä taisi olla neljäs päivä putkeen kiipeilyä tarjolla. En tiedä kenen idea oli mennä viimeisenä vaikeimpaan kohteeseen... Siispä vuosi tai pari kovaa duunia ja sitten uudestaan.

Tässä tietääkseni oli kesän highlightsit reissujen osalta, harmillisen vähän tosiaan nyt kun jälkeen päin miettii, mutta ensi kesänä paremmin. 

Merkittävin muutos kiipeilyn saralla tänä vuonna lienee asuinpaikan vaihdosta seurannut harjoitusympäristön muutos. Nykyisellään harjoituspäiviä kertyy kolmesta viiteen viikossa, itsestä riippuen. Kuopioon muuton myötä hommasin välittömästi kausikortin paikalliseen kiipeilykeskukseen ja nyt on vapaa pääsy kellon ympäri reenaamaan. Kyllähän tällainen panostus hieman opiskelijabudjetissa tuntui, mutta jos ei harrastus vie kaikkia rahojasi, on kyseessä väärä harrastus, kuten taannoin eräs ystäväni totesi polkupyöräkaupoilla.

Nykyinen elämäntilanne yhdistettynä kausikorttiin on melkoinen kombo lisäämään tuloskuntoa ja siitä olen saanut jo maistaakin hyvän palasen. Nyt pyöreästi 4kk reenaaminen on tuottanut melkoista nousua voimatasoihin, jotka kesällä ulkokiipeilyn myötä olivat painuneet melko alas. Täysin mutkatonta tämäkään matka ei ole ollut, vaikka kuinka varovasti yritin mennä korkeilla määrillä. Syyskuun alussa menin pamauttamaan takareiteni eräässä 7A+ projektissa, jota työstin ilmeisesti liian pitkään liian vähillä palautuksilla. Revähdyshän siihen syntyi ja palautuminen on edelleen käynnissä, mutta tästä lisää kehopostauksen puolella.

Olosuhteiden parantuminen näkyi tuloksissa melko pian ja suoritustaso oli jyrkässä nousussa ennen sattunutta vahinkoa. Kerkesin topata peräti kaksi 7B reittiä ja tulipa yksi 7A Flash myös napattua (flash=ensimmäisellä yrityksellä päästy reitti).  

Vajaa kaksi viikkoa sitten osallistuin myös ainoaan kilpailuuni tällä kaudella. Pohdin pitkään uskallanko osallistua, sillä "varovasti kilpaileminen" ei ole oikein minua varten. Koska kilpailut olivat hyvin epäviralliset vuosijäsenten väliset mittelöt, päätin ottaa osaa kokematta sen kummempia paineita. Tein siis selväksi itselle, etten yritä reittejä, jotka näyttävät vaarallisilta vamman uusiutumisen kannalta. Olen tyytyväinen että lähdin mukaan, vai
kken ihan täysillä kyennytkään ottamaan. Tällainen kisan tuoma "jännitys" parantaa keskittymistäni merkittävästi ja oli ilo kokeilla uusia reittejä tällaisissa tunnelmissa. Kokonaisuudessaan kisa oli erittäin hyvä harjoitus minulle ja päästyjä reittejä kertyi kaikkiaan 29/41. Tämä oikeutti niukasti puolen välin huonommalle puolelle sijoituksissa. Tulos on kuitenkin lupaava, sillä sijat edessäni eivät olleet monesta reitistä kiinni. Mutta jätetään jossittelut sikseen ja palataan asiaan ensi kisoissa.

Kokonaisuutena vuosi 2020 oli merkittävä kiipeilijän polullani. Teneriffalla vietetty alkuvuosi ja syksyllä säännöllistynyt treenaaminen ovat tulosten lisäksi antaneet paljon näkemystä ja uusia visioita siitä, mitä haluan tämän lajin parissa kokea. Olen myös tutustunut kuluneena vuonna moniin uusiin ihmisiin lajin parissa ja saanut unohtumattomia kokemuksia. Loppuun vielä muutama kuva tämän vuoden edesottamuksista:

Uusien paikkojen etsiminen alkoi heti Suomeen palattuani

Toisinaan joutui otelautaa kuljettamaan erilaisiin paikkoihin

Halsvuoren kallioseinämää

Saimaan reissun vesileikkejä

Patamankalliolla tuplattiin Jossun varmistuskokemus

Hotellimme Jyväskylässä

Ja viimeisenä hieman kotoisampi kuva Sotkamon talvivaarasta, johon ei ympäristösyistä johtuen ole saatu pulttauslupia...

Täällä jälleen!

Tervehdys jälleen blogiani seuraavat ihmiset! Hiljaiseloa on jatkunut  harmillisen pitkään, enkä ole ennättänyt kirjoittaa oikein mistään, vaikka aihetta olisi riittänyt moneenkin. Nyt kuitenkin koulukiireiden helpottaessa jouluksi, haluan muodostaa pienen kokonaiskuvan kuluneesta syksystä ja rentoutua kirjoittelun äärelle. 

Syksy toi mukanaan paljon uutta, kuten muuton eri paikkakunnalle, opintojen aloittamisen, sekä uuteen ympäristöön ja ihmisiin tutustumisen. Vallitseva tilanne toki vaikutti siihen, että reissaaminen jäi vähälle ja muutoinkin arki tuntui paikoin pysähtyneeltä. Tuleen ei kuitenkaan jääty makaamaan, vaan täysillä mentiin, sikäli kuin tilanne sen salli.

Syksyn aikaan tapahtui kaikissa "kategorioissa", joten jaan kokoamisen neljään eri postaukseen. Siten voin käsitellä kunkin aihealueen kerralla ja toivottavasti ilman jatkuvaa loikkimista aiheiden välillä. Pysykää siis kuulolla, koska jatkoa on luvassa!

K1,2,3,4. Täydellinen Karanteeni

Karanteenia on nyt yhdeksän päivää takana ja kuten otsikko kertoo, niin monipuolista on ollut. Ja mikä  kaikkein tärkeintä, niin etäisyys muihin ihmisiin on säilynyt varsin hyvin. Vaikka askareissani on ollut runsaasti vaihtelua, en siltikään voi kliseisesti todeta jokaisen päivän olevan erilainen. Tässä ajassa alkaa muodostua tiettyjä kuvioita, jotka toistuvat, mutta toisaalta rutiinit ovat arjen pohja.

Mitä sitten olen tehnyt kaiken tämän ajan. Karkeasti ottaen olen käyttänyt ajan itseä kehittäen, mieltä rentouttaen ja tulevaisuutta pohtien. Jotta homma ei kävisi liikaa mielen päälle, olen tehnyt myös mittavan määrän halkohommia. Asiat joita kaipasin Espanjan reissullani, kuten; Sauna, hiihtäminen ja kalastaminen, ovat olleet keskeisessä roolissa karanteenissani. Jäätilanne Sonkajärven korkeuksilla on toistaiseksi vielä erittäin jämäkkä ja pienen mökkijärvemme jäätä kairatessa olisi kevään toivonut olevan hieman pidemmällä. Kalastushommat ovat painottuneet pilkkimiseen, joka ei varsinaisesti kuulunut suosikkeihini, mutta kevät jäillä kelit tekevät harrastuksen. Poikkeuksellisen hyvä kalaonnikin on osaltaan vaikuttanut lajin mielekkyyteen tällä kertaa. Paikoin on meinannut iskeä jo tunne, että osaisin pilkkiä. Ruokittavien suiden määrästä johtuen, en ole pilkillä voinut päivittäin käydä. Myöskin pieni "kirrausprojektini" kärsisi voissa paistetun ahvenen ylensyönnistä.

Puoli kiloa paukkui ekan kerran pilkkivälinein   ja    Motteja menee kuin Mietaalla


Järvellä vallinnut jäätilanne oli alkuun optimaalinen, pienen rapean lumikerroksen ansiosta. Se mahdollisti vauhdikkaan luisteluhiihdon ensimmäisinä päivinä, mutta hiljattain iskenyt runsas lumisade romutti tämän mahdollisuuden ja nyt järvellä kulkee vain leveä lankku, joka sekin vähän vaihtelee...

                                                  Pitoa riittää...

Hiihtoa on kuitenkin pyritty harrastamaan tilanteen sen salliessa. Rapsakka hanki on mahdollistanut myös yhden minulle läheisen lajin: "Kalliojahdin" harjoittamisen. Laji käytännössä toimii siten, että etsitään maastokartasta potentiaalinen jyrkänne, ajetaan mahdollisimman lähelle kohdetta ja loppumatka seikkaillaan tilanteen vaatimalla etenemistyylillä. Karanteenijaksolleni on tähän mennessä mahtunut yksi tällainen reissu, jonka suoritin kolmantena päivänä. Tarinaa tästä riittäisi kokonaisen postauksen verran, mutta lopputulos on se, mikä näissä hommissa ratkaisee, ja paljastettakoon, että turha reissu. Kartassa komeileva jyrkännerivi osoittautui täydeksi pettymykseksi ollen pelkkä jyrkkä mäki. Koirakin hyytyi matkalle, joten jos tästä jotain hyvää täytyy repiä niin ainakin kunto kasvoi koiraa evakuoidessa harteilla.

Kiipeilynharjoittelu ei suinkaan ole jäänyt vain fantasia tasolle, vaan mökille isän ennalta virittelemää otelautaa on käytetty tunnollisesti. Lisäksi mökki on saanut muutamia suorituspaikkoja lisää ajan mittaan. Tässäkin asiassa luovuus on vain rajana ja lähes missä tahansa voi roikkua, tai ainakin yrittää. Kannustankin kaikkia kiipeilysieluja ideoimaan rohkeasti erilaisia variaatioita kotona, nyt kiipeilyhallien ollessa suurelta osin kiinni. Otelautailussa en ole toistaiseksi noudattanut varsinaista ohjelmaa, vaan mennyt lähinnä tuntuman mukaan ilman sen suurempia suorituspaineita. Mukavaa on kuitenkin ollut huomata, kuinka Espanjanreissu on palauttanut valtiolle luovutettuja sormivoimia varsin tehokkaasti takaisin.

                             Eihän tämä kalliolle pärjää, mutta pysyypähän tuntuma.


Sisäharjoittelu ei suinkaan rajoitu pelkkään kiipeilyyn, vaan erilaisia kuntopiirivariaatioita on esiintynyt useampiakin. Samalla uusia joka kodin suorituspaikkoja explooratessa on tullut selväksi, että pääalaspäin punnertaminen jyrkissä portaissa ei olekaan niin suora vastine penkkipunnerrukselle. Joitain helmiäkin toki on löytynyt, mutta ihan perusliikkeissäkin riittää hyvin tekemistä peruskuntoilijalle. Yksi asia jota suosin liikkeissä on mahdollisuuksien mukaan lisäpainojen käyttäminen, sillä tämä auttaa monesti perusliikkeitä tehdessä, ettei sarjojen pituutta tarvitse venyttää älyttömyyksiin. Lisäpainot on yksinkertaista luoda lähes mistä vain, yksinkertaisimmillaan riittää kun otat laukun ja täytät sen vesipulloilla. Itse suosin kiipeilyä varten hommaamaani painoliiviä. Lihaskuntoharjoitteiden lisäksi olen tehnyt jokusen venyttelysession, joita Espanjassa yritin opetella osaksi päivärutiinejani. Venyttelyn hyöty on kiistaton etenkin kiipeilyssä ja tämän aloin huomata jo kolmen päivän venyttelyn jälkeen, tossu voi sittenkin nousta navan korkeudelle.

Elektroniikkalaitteiden ollessa mukana, en ole kyennyt välttymään uutisten ja pörssin seuraamiselta, vaan päivät ovat kuluneet analysoidessa erilaisia vaihtoehtoja mihin maailma tästä kehittyy. Pörssit ovat tarjonneet sijoittajille pähkinää kerrakseen viimeaikoina ja nopeat kurssinotkahtelut suorastaan kutsuvat häärimään pikakauppojen parissa. Mukavuudenhalusta johtuen en kuitenkaan tähän minuuttikauppaan ole ryhtynyt, vaan pitänyt syklit edes hieman pidempinä. Sanottakoon kuitenkin omaa arviotani tilanteeseen sen verran, että pohja on monelta osaa vielä edessä, mutta se ei estä innokasta sijoittajaa tekemästä kauppaa. Tällä hetkellä kurssit tuppaavat reagoimaan jokaiseen pieneenkin liikkeeseen valtioiden tukitoimissa ja markkinat seuraavat toinen toistaan, mitä Kiina edellä sitä USA perässä ja toiste päin. Mikäli pikakauppa kiinnostaa, niin merkittävää on seurata "shorttaus" tilastoja ja samalla katsoa, mitä isot herrat tekevät omistustensa kanssa, sillä nämä heijastuvat äkkiä hintoihin. Jos et ole niinkään pikavoittojen perään, niin tällä hetkellä ajallinen hajauttaminen lienee varmin tapa löytää aallon pohja. Ne yhtiöt, jotka tämän suon kestävät, ilman merkittäviä negatiivisia muutoksia toimialassaan ovat suurelta osin korkeammassa kurssissa viiden vuoden päästä, kuin nyt.

Enää viisi päivää edessä tätä karanteenia, jotta voin jatkaa seuraavaan. Siispä omalle ajattelulle on tilaa tulevaisuudessakin, mutta tämän hetken polttavin ajatus on ollut jo useamman kuukauden, että haluan Camper Vanin. Sitä on makusteltu pitkin viikkoa ja otettu erilaisia tekijöitä huomioon, mutta valmista suunnitelmaa en vielä ole keksinyt. Siitä se pikku hiljaa muotoutuu, yritän pidän teidät ajantasalla, mutta jos jollain on joutilaana opiskelijahintaista pakua vuosimalliltaan -09 tai uudempi, niin saapi kilautella.

Kohti karanteenia!

Jonottamisen mallia maailmalta.

Se, mitä parhaillaan teen, on täysin vapaaehtoista, eikä kukaan minua tähän pakottanut. Olen siis karanteenissa, enkä missä tahansa karanteenissa, vaan ihan oikeassa "eristetyssä" karanteenissa. Tämä on käytäntö, jonka olisin jo viikkoja sitten toivonut Suomen ottavan käytäntöön, mutta vieläkään sitä ei olla tehty, vaikka puhetta aiheesta on ollut ja valtaosa sitä kannattaisikin. Nykyinen käytäntö on ollut tarjota ohkainen ohjeistus lentokentällä ja siitä sitten eteenpäin omin ehdoin ja kahden viikon suositus pysytellä kotona. Karanteenissa käytännössä ihminen on tähän mennessä mennyt ensin kentän lähistöllä kauppaan hakemaan eväät. Sen jälkeen julkisilla kohti kotia, jossa mahdollisesti perhe tai puoliso odottelee. Ja sen jälkeen jäänyt kotiin, mikäli maltti on riittänyt. Karanteeni ei kuitenkaan huomioi muun perheen toimintaa mitenkään, vaan he saavat jatkaa normaaleja rutiinejaan. Tämän seurauksena tartunta jatkaa ongelmitta kulkuaan.

Kuinka itse sitten toimin?
Minulle oli päivänselvää viettää oikeaoppinen karanteeni, jossa kohtaisin mahdollisimman vähän ihmisiä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että majoitukseen saapumisen jälkeen en tapaisi ketään kahteen viikkoon. Majoitus oli helppo valita, sillä perheeni kesämökki oli tyhjillään ja sinne pääsi talvellakin. Matkan taittaminen Suomessa loi kuitenkin haasteita, sillä julkisten käyttäminen oli erittäin houkutteleva vaihtoehto Helsingistä Kainuuseen. Monien vaihtoehtojen puntaroinnin jälkeen päädyimme kuitenkin ratkaisuun, että minut haetaan autolla ja heitetään samalla mökille. Näin vältyttiin monelta ihmiskohtaamiselta. Ajokilometrejä tämä suunnitelma kylläkin kerrytti runsaasti, joten kiitos isälle omistautumisesta.

Matkani Suomeen starttasi tiistai aamupäivänä, jolloin suuntasin majoitukseltani kohti lentokenttää. Paikalliset säännöt kielsivät autoilun matkustajien kera ja julkistaliikennettä oli leikattu mittavasti, joten taksi olisi ollut ainoa sovelias vaihtoehto kentälle. Majapaikkani sijaitsi kuitenkin sen verran kaukana, että päädyttiin hieman soveltamaan sääntöjä ja Saksalainen kaveri tarjoutui heittämään kentälle autollaan. Tämä luokiteltiin isoksi rikkeeksi, joten säännön rikkominen oli tiedostettu teko. Emme kuitenkaan kokeneet huonoa omatuntoa, sillä säännön tarkoitus oli estää ihmisiä kohtaamasta toisiaan, mutta meidän tilanteessa mitään uutta ei tapahtuisi, sillä olimme kämpänneet jo yli viikon  samassa paikassa. Ei kuitenkaan auttanut jäädä kiinni, joten valitsimme tarkkaan oikean aika ikkunan, jolloin lähdimme liikkeelle. Aivan talomme vieressä ollut liikenneympyrä kuhisi poliiseja, jotka pysäyttivät jokaisen auton ja kyselivät matkan tarkoitusta. Heidän päivystysvuoronsa ei kuitenkaan kestänyt koko päivää ja oitis heidän siirryttyään seuraavaan kohteeseen liikahdimme kohti lentokenttää.

Ajomatka sujui moitteetta, pää hieman ikkunan alapuolella. Saavuimme kentälle hyvissä ajoin ja kaverini jatkoi matkaa takaisin kämpille. Lentokentällä tunnelma oli erittäin poikkeuksellinen ja pieni paikallisylpeys iski heti, kun huomasin miten hyvin homma oli organisoitu. Paikalla oli merkittävä määrä eri viranomaistahojen edustajia. Poliisit, vartijat ja rajavartijat pitivät tiukasti huolen siitä, että ihmiset noudattavat seinillä lukevia sääntökylttejä, kuten turvavälejä. Lentojen vähyys oli myös silmin nähtävää, sillä kentältä lähti seuraavan viiden tunnin aikana vain kourallinen yhteyksiä, joista kaksi oli Suomeen. Tiukka valvonta oli jakautunut tasaisesti koko lentokentälle ja esimerkiksi turvatarkastukseen menoa porrastettiin, jottei ihmiset olisi liian lähekkäin.

Lentokoneeseen kävellessäni oli ikätoverit harvassa, sillä koneen keski-ikä oli valehtelematta lähellä seitsemääkymmentä vuotta. Oli ilo huomata, kuinka monella kanssamatkustajista oli hengityssuojain ja kumihanskat. Muutaman ihmisen kanssa juteltuani oli selvää, että heillä oli realistisen huolestunut suhtautuminen virukseen. Lennon aikana koneessa ei juuri yskimistä kuulunut, vaan kaikki pidättelivät sinnikkäästi. Ennen laskeutumista lentoemot jakoivat Corona-tietolappusen, jossa mainittiin nykyiset ohjeet. Lappusessa ei kuitenkaan ollut pienintäkään mainintaa julkisenliikenteen välttelemisestä. Laskeuduttuamme lentokentällä jaettiin vielä iäkkäämmille henkilöille erillinen ohjelappunen. Suomen päässä kentältä poistuminen onnistui käytännössä ilman mitään pakollista ohjeistusta ja ainoa poikkeus tuntui olevan hieman mutkaisempi reitti laukkujennoutoaulaan ja passikontrolli, jossa jokainen velvoitettiin käymään ja riisumaan suojanaamionsa. Tässäkin kohtaa heräsi pieni ihmetys, kun nuorehko naisvirkailija pyysi passiani. Annoin passini, johon hän epäilemättä tarttui paljain käsin. Tervetuloa Suomeen -kuulin päässäni.

Lentokentältä poistuin varovasti minua hakemaan tulleen auton luokse ja siellä isä olikin jo järjestellyt hieman turvatoimia autoomme. Istuimme ristikkäisiin kulmiin autoa, jotta etäisyytemme olisi mahdollisimman iso ja pidin hengityssuojainta päällä, jottei hengitysilmastani leviäisi mitään. Suuntasimme kohti pohjoista ja yötä myöten ajelimme mökille, jonne minut sitten pudotettiin. Mökki oli valmisteltu pidempää jaksoa varten, joten ruokaa ja halkohommia riitti. Siinä sitten nopeat hyvästit ja isä jatkoi autollaan kotiin. Ruokien lisäksi minulle oli jätetty myös koira, jottei aivan yksin tarvitsisi kahta viikkoa viettää. Ulkomailla olon jälkeen oli jälleennäkemisenriemu suuri, kun vanha koiramme tuli tervehtimään.

Tästä alkoi kahden viikon mökkikaranteeni, ja nyt on neljäs päivä menossa. En usko että kaikki koneessani olijat ihan tällaiseen ryhtyivät, enkä mökille menoa iäkkäämmille suosittelisikaan. Syy, miksi itse tänne menin, on välillisesti minua varten. En ole omalle kohdalle osuvasta viruksesta niin huolissaan, sillä todennäköisyydet sen vaarallisuudelle ovat varsin pienet, kun en kuulu mihinkään riskiryhmään. Lisäksi oman matkani tietäen olen lähes varma, ettei minulla ole Coronaa, mutta tämä ei oikeuta hyppimään ympäri kaupunkia, sillä riski on aina, kun suurilla julkisilla paikoilla on liikkunut ja kohdannut muita ihmisiä. Suoraa uhkaa ei siis minulle koidu, mutta vastuuttomalla käyttäytymisellä ja huonolla tuurilla voisin saada merkittävän määrän uusia tartuntoja Suomeen ja siten edesauttaa tilanteen karkaamista käsistä. Ulkomailta palaavia Suomalaisia on merkittävä määrä tullut ja edelleen tulossa. Tässä suuressa määrässä takuulla on myös positiivisen tuloksen saavia, joten kontrolli kaikkien tulijoiden suhteen olisi hyvä viimein nostaa tilanteen vaatimalle tasolle.

Suurin uhka viruksesta minunkaltaiselle ihmiselle aiheutuu juurikin niistä välillisistä vaikutuksista, kuten työttömyydestä ja palveluiden katoamisesta. Nämä vaikutukset näkyvät kaikkien elämässä ja pelkkä oman nahan ajattelu tässä tilanteessa koituu ongelmaksi myöhemmässä vaiheessa. Mitä suuremmaksi ongelma kasvaa, sitä kalliimmaksi se tulee valtiolle ja tämä on se perintö, jonka me nuoret saamme tulevaisuudessa kannettavaksemme. Tämän totuuden toivoisin herättävän kaikki omanelämänsä supersankarit ajattelemaan, että selviäminen huomiseen ei välttämättä tarkoita selviämistä ensi vuoteen. Jos Suomi kaatuu, niin kaatuu suomalaisetkin.

Kenttä oli paikoin aavemaisen hiljainen, ja ei, tämä ei ollut ainoa hiljainen suunta.

The Very Last Call

Kuten viime aikoina on ollut tapana, muuttuivat suunnitelmat ennakoimattomasti nytkin. Kirjoittelen tällä kertaa jo Suomesta käsin, vaikka tarkoitus oli palata vasta sunnuntaina. Sain viime sunnuntaina viestin punavalkoiselta, norjalaiselta  lentoyhtiöltä, että lentoni on peruttu ilman erillistä syytä. Tämä uutinen sai minut varpailleni, sillä tiedossa oli, että loppuviikosta Espanjassa olevien hotellien tuli sulkea ovet ja lyhytaikaisten turistien oli määrä lähteä. En kuitenkaan panikoinut siitä, että lentäisin kadulle, sillä majoituksen pitäjät olivat valmiita tarjoamaan vaikka epävirallista majoitusta, jos muu ei ole sallittua. Paikallista mediaa seurailtuamme näytti kuitenkin siltä, että Teneriffan lentoliikennettä ollaan ajamassa minimiin ja tämä käytännössä tarkoittaisi sitä, että lentoja pohjoismaihin ei olisi enää kauaa tarjolla.

Tämä teki asetelman hieman tukalaksi ja aloinkin oitis vilkuilemaan uusia lentoja Suomeen, mutta mitään ei juuri enää ollut tarjolla. Sitten aloin pohtia mahdollista jäämisvaihtoehtoa. Muutama kaverini oli jo päätynyt tähän ratkaisuun, joten seura olisi takuulla laadukasta. Tarkemmin puntaroituna kuitenkin hotellien sulkeminen luultavimmin johtaa siihen, että ulkomaalaisten asema sairaanhoidossa saattaa olla melko heikko. Olisimme kuitenkin osittain "luvatta" maassa, sillä minulla ei ollut osoitetta täällä. Kyse oli kokonaisuudessaan epävarmuudestani sairaanhoitoa kohtaan. Mikäli saisin minkä tahansa hoitoa vaativan vaivan, saattaisin olla pulassa. Toisekseen olin huolissani myös kotiinpaluustani, sillä lentoliikenteen uudelleen alkamisesta ei ollut mitään takeita, olisiko se kenties toukokuussa, vaiko lokakuussa. Lisäksi tiedossa oli jo, että ulkonaliikkumiskieltoa tullaan jatkamaan pitkälle huhtikuun puolelle, joten kiipeilyäkään ei olisi tarjolla.

Asian tiimoilta sain vielä muutamia Suomeen palaamaan kannustavia puheluita. Päätös palaamisesta oli siis tehty jo toistamiseen, enää täytyi vain löytää keino palata. Vahingon kautta eksyin Facebook-ryhmään, joka oli perustettu Teneriffalla jumissa olevien Suomalaisten hyväksi ja sieltä löytyikin muutama kohtalontoveri, joilta oli myös mennyt lippu alta tuon lauantain lennon suhteen. Ryhmässä keskusteltiin paluuvaihtoehdoista Suomeen ja lentoyhteyksien puuttuessa oli  joku toimeliaana alkanut jo kartoittaa yksityiskoneen tilaamista tälle porukalle. Ulkoministeriin oli myös oltu yhteydessä, mutta vastaus oli ollut selkeän kielteinen. Itsekin kehotuksen saaneena olin täyttänyt matkustusilmoituksen UM:n rekisteriin ja odottelin josko sieltä olisi ohjeita tai suosituksia tulossa, mutta kovin vaikutti hiljaiselta. Ainoa ohje oli seurailla paikallismediaa ja malttaa. Näitähän toki en muutoin olisi hoksannut. Myöskin tieto siitä, että matkustustietoja ei enää päivitetä koronakriisi maiden kohdalle erikseen tarkoitti sitä, että vakuutusyhtiöiden toivoma termi "suositus" kotiinpaluusta jäi voimaan.

Yksityiskone oli jo tilausta vaille valmis, kunnes Finnair astui peliin ja tarjoutui lentämään samaa yhteyttä merkittävästi edullisemmin. Hinta oli kivulias, mutta nyt olin nostanut oman arvioni tilanteesta jo sille tasolle, että olen valitsemassa seuraavien 3-6kk olin paikkani, joten hammasta purren tilasin itselle paluuliput, koska olihan minun joskus kuitenkin palattava ja nyt oli mahdollisesti ainoa tilaisuus. Lippu oli suoralento Helsinkiin tiistai illaksi. Olin melko toiveikas tämän lennon onnistumisesta, sillä kyse oli varta vasten tätä matkaa varten lähetettävästä koneesta, joka tulisi tyhjänä Suomesta ja palaisi täytenä Suomeen. Ainoa, mikä voisi estää sen, olisi paikallisen lentokentän sulkeutuminen, jota ilmeisesti oltiin vähän kerrassaan toteuttamassa.

Omia kuvioitani setviessä seurasin myös Suomen mediaa ja mitä siellä tapahtuu. Samalla etsin tietoa nykyisistä käytännöntoimista Coronaa vastaan. Silmääni sattui uutisointia myös itseäni koskevan aiheen ympäriltä, sillä Ilta-Sanomat kirjoittivat Kanarialla jumissa olevista Suomalaisista ja heidän mahdollisesta paluusta. Aihe tuntui olevan kovin mediaseksikäs, sillä samantyylisiä kirjoituksia oli useampia ja mikä herätti huomioni oli kommenttien määrä näissä jutuissa. Asia näemmä herätti paljon keskustelua, joten päätin vilkaista mikä oli polttavin näkökanta tähän tilanteeseen.

Uskoni Suomalaisuuteen koki kovia, sillä kommenttiketjut olivat järkyttävää luettavaa. Siellä ihmiset iästä riippumatta ottivat kantaa miten nämä ihmiset tulisi ehdottomasti jättää Espanjaan, kun kerran ovat sinne itse halunneet. Samalla myös ulkoministerin avustamat palautuslennot ammuttiin täysin alas, sillä kyse oli valtion hyväksikäyttämisestä jo nyt, vaikka edes kyseistä logistista apua ei ollut saatu. Olettama tuntui myös olevan, että kaikki me, jotka palaamme kotiin matkoilta olemme tartunnan saaneita ja tulemme varastamaan kunnon Suomalaisten hoitopaikat. Myöskin taloudellinen aspekti tuntui aiheuttavan kovaa katkeruutta, sillä yleinen olettama oli, että kun apua on pyydetty, niin oltaisiin valtiolta vaatimassa ilmaisia lippuja kotiin asti. Tämähän ei tietenkään suomalaiseen mielenmaisemaan sovi, sillä me todella olemme valmiita maksamaan viisikymppiä siitä, ettei naapuri saa satasta. Tilannetta sisäpuolelta seuranneena voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että kyse ei todellakaan ollut rahanpuutteesta tai hoitoon hakeutumisesta. Suurin osa ihmisistä oli talveaan lämmössä viettäviä hyvin toimeentulevia eläkeläisiä, jotka olivat suunnitelleet paluunsa huhti-toukokuulle.  Heidän yleinen huolensa oli henkilökohtaisten lääkkeiden loppuminen, mikäli eivät pääsisi suunniteltuun aikaan takaisin Suomeen. Ja mitä rahalliseen puoleen tulee, oli suurin osa heistä jo hommannut kourallisen kalliita peruutettuja lentoja.

Puheet tautien tuomisesta kotiin olivat kerrassaan huvittavia, sillä Teneriffan saarella on tapauksia monin kerroin vähemmän kuin suomessa ja espanjalaisen lain mukaan on silti menetelty, joten kaikki saarelta palaavat olivat olleet jo vähintään 8vrk karanteenissa. Saaren lentokenttä oli myös laitettu valtion toimesta vastaamaan tilannetta, joten tartunnan saaminen sieltä oli kyllin epätodennäköistä. Suurin todennäköisyys liittyi siis Helsinki-Vantaan päähän, jossa pätivät Suomalaiset rajoitteet, mutta tämän tiedon sisäistämistä toki emme mediaa seuraavalta kommentoijalta voi vaatia. Yleistä ärsytystäni ihmisten tietämättömyyden ja erittäin ilkeiden kommenttien pohjalta on vaikea pukea sanoiksi, mutta on jokseenkin ironista Suomesta huudella Espanjaan, sillä Corona vastainen taistelu on meidän osalta vasta alkamassa. Viime viikolla uutisoitiin erään Kanariansaarilla osaksi asuvan julkkiksen aikeista palata Suomeen. Tämäkään uutinen ei tehnyt poikkeusta kommenttien suhteen, vaan oli äkkiä täynnä törkeää luettavaa.

Kyseisten ketjujen lukeminen muistuttaa, kuinka nettikirjoittelu on laajentanut merkittävästi sananvapautta. Ennen kuin minä tulen keskuuteenne tartuttamaan kaikki, aion nauttia 14 vuorokauden mittaisen karanteenin, jota parhaillaan vietän mökkeillen. Tästä lisää myöhemmin.

Kyllä, olemme tosiaan maailman onnellisin maa...

K 1. Teneriffan kaunein

Tämä teksti tulee takautuvasti ajalta, jolloin ulkokiipeily oli osa päivittäisiä rutiinejani täällä. Vierailin toistaiseksi hienoimmassa kiipeilypaikassa, jossa olen ikinä ollut. Alue sijaitsee yli 2000 metrin korkeudella Teide-vuoren juurella, kansallispuistossa. Kiipeilyalue tunnetaan nimellä "El Capricho" ja sieltä löytyy tiettävästi Teneriffan ensimmäinen pultattu kiipeilyreitti.

Paikassa tuli vierailtua yhteensä melkein kolme kertaa. Kolmas kerta tosin jäi vain yritykseksi rajuhkon hiekkamyrskyn, Kaliman takia. Olipahan sekin varsinainen elämys, en ollut koskaan aiemmin nähnyt isojen kivien liikkuvan tuulen voimasta ja autokin sai uuden hiekkapuhalluksen. Kyseessä oli siis juuri se kolmas kerta, kun myrsky esti lähestymisen. Onneksemme saimme käytyä paikassa kuitenkin jo aiemmin kahdesti.

Päästäksesi paikalle sinun tulee ensin ajaa Vilaflor nimiseen kylään, josta jatkat n. 20 kilometriä mutkaisia vuoristoteitä kansallispuistoon. Maisema ylhäällä on hämmästyttävä, olet isossa supassa, jota reunustaa vuoret joka puolella. Vuorten keskuslaakso on karua seutua ja paikoittain kohoaa kivipilareita, näky on jotain, mitä voisit kuvitella näkeväsi Mars:n pinnalla. Kiipeilyalue on helposti saavutettavissa, auto jätetään yleisille pysäköintipakoille, sikäli kuin niitä riittää. Kävelyä pelipaikoille on vain jokunen minuutti ja suuret kivipilarit alkavat hahmottua paremmin. Näky on kiipeilijän silmää hivelevä, näet vain suuren määrän muodokkaita kalliopilareita, jotka kutsuvat kiipeämään.

Ensimmäisellä kerralla olimme liikkeellä viiden hengen voimin. Liityin sveitsiläis- ja saksalaispariskuntien kelkkaan. Kaikki olimme ensimmäistä kertaa kyseisessä paikassa, joten ennakko tietoja ei topo-kirjaa enempää ollut. Kyse on melko laajasta alueesta, joten reittejä riittäisi monelle päivälle, kaikkiaan reilut 150 kappaletta. Valikoimaa riittää monelle tasolle, joten tänne voi pistäytyä hyvin monenkirjavalla porukalla. Yksi asia on kuitenkin hyvä huomioida; korkeudesta johtuen lämpötila on selkeästi rannikkoa alempi, joten takki on hyvä ottaa matkaan, niin varmistaessakin säilyy tunto sormissa.

Aloitimme päivän pohjoisimmilta sektoreilta, jotka olivat varjossa ja siten kallio viileämpi ja kitka parempi. Ensimmäinen reitti oli tyylikäs tuubi, joka oli kenties veden virtauksesta syntynyt kouru. Greidiltään muistaakseni 6a, mutta kiven sileys teki siitä varsin teknisen. Puhtaasti kuitenkin ja sitten varmistus hommiin. Kiipeilin parinani Sveitsiläinen Markus, joka oli kokenut vuorivaeltaja, vankan kiipeilytaustan ohella. Juttua riitti monen asian ympärillä, vaikka ikää hänellä noin tuplat minuun nähden olikin. Kiivettiin siinä muutamia reittejä ja eräs mainitsemisen arvoinenkin nousu, sillä onsightasin 6b:n, joka oli erittäin arvoituksellinen. Mielenkiinto syntyi siitä, että reitti ylitti useamman kerran erilaisia kulmia, joten seuraava ote oli usein löydettävä käsikopelolla ennen sen havaitsemista. Tämä reitti tunnetaan nimellä "Me huelen los pies". Joka minun kielipäälläni kääntyy kutakuinkin; "Jalkani haisevat". Tämä on ehdottomasti yksi suosituksistani, mikäli tälle seudulle eksyt.


Päivänkulku oli sen verran hyvää luokkaa, että topo-kirjasta löytämääni lyhyttä 7a plussaa oli päästävä kokeilemaan. Käveltiin paikalle ja reitti oli kuin korkea boulderi, vain kaksi pulttia ja ankkuri. Toiveikkaana lähdin yritykseeni ja toiselle pultille pääsin, kunnes reitin todellinen luonne tuli esiin. Edessä oli kaksi peräkkäistä dynaamista liikettä erittäin pienillä krimpeillä. Muutaman putoamisen jälkeen oli selvää, että tällä kunnolla ei tämän reitin toppaamisen ollut mahdollisuuksia. Jollainhan se oli tästä alas päästävä ilman kalustotappioita, joten edessä oli tiukka alaskiipeäminen. Lopputulema oli enemmänkin "Polish Cleaning", eli irroitat viimeisimmän jatkon ja putoat köyden mitan. Ammattitaitoisen varmistajan kanssa tästäkin selvittiin varsin kivuttomasti. Ei siis toistaiseksi yhtään 7a+:aa plakkarissa. Paikallisesta tyylistä kerrottakoon, että täällä tosiaan greidaus perustuu paljolti myös reitin pituuteen, joten voit löytää saarelta 7c-reitin, ilman yhtä haastavaa liikettä, mutta se on mittavasti pidempi.

Olimme kiivennet jo hyvän aikaa ja päätimme lähteä pienelle kierrokselle etsimään seuraavaa sektoria. Kirja kädessä silmäilimme eri vaihtoehtoja. Kävelimme alueen keskelle, josta löytyi kirjan mukaan hyvää kiivettävää. Tämä sektori oli hieman aiempia ylempänä, mikä teki maisemasta komean. Näimme lähes koko kiipeilyalueen sieltä, silmä kyllä lepäsi noissa monissa kalliopilareissa ja niin monenlaista muotoa oli katseen tavoitettavissa. Otimme katseen omaan sektoriimme ja ihailimme sen kauneutta.

Olin pitkästä päivästä jo hieman puhki ja evästauko täytyi ottaa, ennen kuin kiipeämään ryhtyisi. Kokenut kettu Markus sen sijaan oli vasta pääsemässä alkuun. Niinpä hän otti vuoron liidata seuraavan, joka oli greidiltään 6a. Parin ensimmäisen metrin jälkeen tajusimme miten valokuvauksellinen tämä reitti olikaan. Puhdas kallionreuna ja taustalla siintää yli 3700 metriä korkea Teide. Siispä kutsu kanssa kiipeilijöille ja sieltähän se räpsiminen alkoi. Markus naulasi reitin puhtaasti ja itse olin seuraavana. Kädet huusivat tuskaa, mutta olihan tällainen reitti pakko kiivetä. Pulttaus on hieman harvempaa tällä sektorilla, joten väsymyksen ohella myös tämä lisäsi jännitystä. Keskittyminen oli niin tiukkaa, että vasta yläankkurille saapuessani irroitin ensimmäisen kerran katseeni kalliosta ja näin koko alueen kauneuden. Näkymä oli huikea, aurinko valaisi tasaisesti koko ylälaakson ja huipulta näkyi lähes koko kiipeilyalue. Tällaiset hetket ovat minulla lähinpänä sydäntä kiivetessä, enkä ole hetkeen unohtamassa tuota tunnetta kyseisen reitin huipulla.

Tämä reitti kuuluu vahvoihin suosikkeihini tällä saarella ja jos saisin vain yhtä reittiä suositella, niin tämä olisi vahvoilla

. Nimi on lyhyt ja ytimekäs "Bobo". Meidän porukan kevyemmän tason kiipeäjätkin intoutuivat koittamaan tätä reittiä yläköydellä. Itse tunsin tässä vaiheessa oman kiipeilypäiväni olevan ohi, ja olin tyytyväinen varmistajan rooliin. Markus poimi vielä yhden alppi-tyylisen (eli vaarallisesti pultatun) reitin ennen pimeän tuloa. Päivä alkoi olla paketissa ja aurinko laskea. Tämä hetki on todellakin näkemisen arvoinen, sillä viimeiset auringonsäteet laaksossa tekevät kivipilareista vieläkin jylhempiä ja punaisen väreihin taittuva taivas saa harmittelemaan paremman kameran puuttumista.

Auringon laskun aikana myös lämpötila laskee kohisten ja välittömästi auringon mennessä piiloon tunnen illan saapuneen. Kävelemme autolle ja sieltä suuntaamme kohti kotia. Melkoinen päivä, huippu porukalla, kiitokset kaikille mukana olleille, vaikka suomea ette ymmärräkään.




Kun sanon pitäväni muodokkaasta, tarkoitan tätä.




Boboa työstämässä tyhjin käsin.





Ei ne maisemat varmistajallakaan huonot ole tässä mestassa.

Poika kotiin

Kipeä päätös reissun keskeyttämiseksi on nyt tehty. Tilanne vaatii kotiin paluuta, sillä täällä vallitseva ulkonaliikkumiskielto estää matkani keskeisimmän tarkoituksen, eli kiipeilyn. Lisäksi uskon Coronan vastaisten toimien jatkuvan vielä selkeästi kahta viikkoa pidempään, joten vietän sen ajan mieluummin koti Suomessa. Lisäksi uhka lentoliikenteen mittavasta sulkemisesta on jo nyt ilmassa, joten paluu kotiin saattaisi venyä pitkälle kesään asti. Päätös ei ollut helppo ja tottahan se harmittaa kesken kaiken palata, kun jäi vielä paljon koettavaa, mutta samalla se tarkoittaa, että tälle saarelle tulen palaamaan vielä myöhemmin kiipeilyn merkeissä.

Aloitin oitis ulkonaliikkumiskiellon astuttua voimaan pohtimaan vaihtoehtojani. Ilokseni en tosiaankaan ollut ainoa, joka oli samojen valintojen äärellä ja kohtaamassa samat ongelmat kanssani. Istuin koneelleni ja laitoin liput hakuun. Näky oli suorastaan järkyttävä, sillä suorat lennot puuttuivat ja lentoajat huitelivat 25-40 tunnin välillä. Hinnatkaan eivät juuri silmää miellyttäneet, sillä halvimmat liput olivat 400-euron paikkeilla. Tässä vaiheessa tiesin, että tällaisella diilillä en suomeen ilman akuuttia hätää lähtisi. Jatkoin lippujen selailua seuraavat päivät ja tilanne tuntui elävän melko paljon, sillä kourallinen suoria lentoja ilmestyi listoille eri yhtiöiltä. Hinnat olivat silti edelleen jotain sietämätöntä. Sitten koitti päivä, jolloin Suomen ulkoministerin toimesta tuli yleinen kehotus palata kotimaahan. Aloin miettiä, josko voisin jotenkin saada käytettyä tätä lausuntoa hyväksi ja saada paluumatkan vakuutusyhtiöltäni edes osaksi. Pari tuntia ja pari puhelua myöhemmin tiesin sen verran enemmän, että en tulisi saamaan tähän apuja vakuutusyhtiöltä. Tämä oli osittain arvattavissa, sillä tanskalainen kaverini oli juuri viikko sitten ollut samassa tilanteessa, sillä erotuksella, että parin päivän odottelun jälkeen kehotus muuttui käskyksi, jonka jälkeen hän sai lipun vakuutuksen piikkiin.

Suomen lakia hieman tuntien uskallan veikata, että meillä ei ihan hetkeen olla tällaista käskyä asettamassa, joten matka tulee menemään omaan piikkiin. Siispä jatkoin etsimistä. Meni päivä ja Norwegian julkaisi kattavan listan lisää lentoja pohjoismaihin. Liput tälle viikolle olivat huimissa hinnoissa, sillä halvin maksoi 650e ja kalliimmat 850e. Katsoin hieman eteenpäin ja uudet lennot eivät olleet pelkästään samalle viikolle, vaan seuraavalle viikollekin oli tullut lisää. 28.päivä löytyi vielä 2x3 paikkaa vapaana sopuhintaisille lennoille. Kiirehdin äkkiä varaamaan omaani. Tämän viiden minuutin aikana toinen samanhintaisista lennoista oli noussut jo 20:llä eurolla ja paikkoja siihen oli enää yksi. Siispä valitsin toisen ja toivoin ehtiväni varaamaan sen näppäilin nopsaa tietoni ja sain vahvistettua varauksen, olo oli helpottunut. Palasin varausnäkymään ja varaamani koneen kaikki kolme vapaata paikkaa oli mennyt. Onnekseni yksi minulle 136-euron hintaan, ei paha suorasta lennosta.

Palasin vielä puhtaasta mielenkiinnosta katsomaan sivustoja 2 tuntia myöhemmin ja ilmeisemmin koneeseeni oli tullut yksi peruutuspaikka vapaaksi, mutta hintaa oli tällä kertaa jo yli 250-euroa. Lippu hinnat elävät uskomatonta tahtia, kun lentoyhtiöt yrittävät paikkailla jo ennakkoon tulevia jättitappioita. Kyse on varsin epäeettisestä toiminnasta, sillä etenkin vanhat ihmiset ovat valmiita maksamaa mittavia summia päästäkseen oman sairaanhoidon piiriin näinä aikoina ja ostavat siten lippuja hinnasta riippumatta. Kaikilla meillä on syymme palata ja siksi lippukauppa käykin erittäin kuumana. Rehellisesti sanoen, en kyllä olisi lipusta paljon yli kahtasataa suostunut pulittamaan, vaan olisi matka saanut jatkua täällä karanteenissa.

Lippu löytyy ja päiväkin on tiedossa, mutta lentoliikennettä seuranneena todennäköisyydet kotiin pääsylle ajallaan ovat erittäin pienet. Valtaosa tämän hetken lennoista on joko peruutettuina tai myöhässä. Tästä johtuen katselinkin ainoastaan suoria lentoja, sillä päätyminen saksalaiselle lentokentälle toivomaan parasta ei houkutellut. Nyt vain elellään viikko eteenpäin ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan suunnitelmieni tielle sinä aikana. Kotona odottaa sitten seuraava "seikkailu" karanteenin muodossa, saa nähdä missä se lusitaan. Hyviä vaihtoehtoja kuitenkin on monia,  kuten mökille pilkkien ja saunoen, sillä onhan noitakin asioita kerinnyt ulkomaan kuukausien aikana ikävöidä. Tai sitten suosin hieman seikkailuhenkisempää ja jatkan samalla setupilla Etelä-Suomen metsiin telttailemaan ja koitan löytää kuivaa kiveä kiivettäväksi, aika näyttää.

Jumissa osa 2.

19.3.



Tänään käynnistyi jo viides päivä Espanjan valtion asettamaa karanteenia. Säännökset täällä Teneriffalla noudattavat Manner-Espanjan linjaa, joten ulkonaliikkumiskielto on varsin kattava. Asiaa ulos ei ole kuin viidesstä syystä, joita ovat; ruokakauppa, apteekki, tärkeissä töissä käynti, lentokentälle meneminen julkisilla tai kriittiseen sairaanhoitoon hakeutuminen. Ja näidenkin asioiden suhteen ohjeistus on jättää liikkuminen minimiin.

Tilanne on kuin elokuvasta, kadut ovat tyhjillään ja päivittäin "tiedotusautot" ajavat kylämme katuja kertoen kolmella kielellä, missä mennään ja samalla luovat uskoa pysyä kodeissa. Kaikki ovat sulkeneet ovensa ja vieraiden ottaminenkin on kielletty, tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Niinpä hostellissamme ollaan samalla ketjulla liikenteessä vielä jonkin aikaa. Tunnelma keskellämme on säilynyt verrattain hyvänä, joskin ajoittainen tilanteen monotonia koettelee jokaisen ajatuksissa toisinaan. Kiipeilypolte on kova, mutta yleinen aatteemme sotii ajatusta vastaan, eikä rangaistuskaan sitä edesauta, sillä ulkona liikkumisesta saatava sakko on minimissään 100e, mutta vuoristoseudulla tilanne katsottaisiin "törkeäksi", jolloin summa liikkuisi arvioiden mukaan joissakin tuhansissa. Pahimmillaan rangaistus voi olla vuosi vankeutta, mutta tämä edellyttänee jo jotain erittäin haitallista toimintaa.

Tässä tilanteessa on helppo kyseenalaistaa miksi yksittäinen kiipeilyporukka ei ihan hyvin voisi mennä syrjäiselle kalliolle harjoittamaan intohimoaan, sillä eihän siellä ketään muita ole, joita voisi tartuttaa ja samalla porukallahan me täällä hostellissakin pyörimme; "What´s the difference"? Tilanne on kuitenkin se, että juuri tällainen ajattelu kokonaisuudessaan särkee yhteiskuntaan tehdyt ohjeistukset, sillä jokainen liikuntakykyinen kykenee keksimään itselleen sen harmittoman tarpeen, jonka voisi ihan hyvin täyttää sääntöjen vastaisesti. Italialainen kaverini kertoi tämän olleen erittäin raivostuttava piirre kriisin alkuvaiheilla kotimaassaan, siksi haluamme toimia aatteen mukaan. Toinen helposti vähemmälle huomiolle jäävä asia on myös se, että harrastuksemme on keskimäärin melko riskialtis laji. Niinpä hoitoa vaativan vamman osuessa kohdalle olet viemässä jonkun enemmän hoitoa tarvitsean paikan ja tämä onkin tärkein asia, jota haluamme välttää.

Tilanne ei kuitenkaan ole niin synkkä kuin kuvitella voisi. Luovalla mielellä ja mukautuvalla huumorintajulla pääsee yllättävän pitkälle. Niimpä eilen pidettiin reittitalkoot takapihan boulder-seinällä ja parin tunnin sessiossa syntyi hyvä määrä uutta kiivettävää. Jollekin päivälle suunnitteilla on pitää kenties pienoiset kilpailut talon kesken. Päivät käytetään osaksi työskennellen, miten kukin elämässään tällä hetkellä kykenee ja illat vietetään yhdessä syöden ja pelaten erilaisia seurapelejä niin säilyy mieli virkeänä. Kaikkien ilmeestä näkee, että tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti, mutta ajoittain lentelevä coronahuumori estää liian synkkyyden. Jopa italialainen kaverini heittelee toisinaan roisia huumoria.

Ajan mittaan myös fyysinen harjoittelu on saanut uutta buustia, sillä lihaskunto harjoitteet ovat nykyisin osa päivärutiinia ja luovuutta niihinkin on käytetty. Takapiha muistuttaa slummin punttisalia, sillä vesitonkat ja kivet on asetettu vapaapainoiksi, sekä puutarhapenkkejä siirretty parempaan käyttöön. Ei se ole kuin päästä kiinni, mikä on tylsää ja mikä ei.

Itselle tällainen karanteeni olisi aikoinaan sopinut vielä paremmin, sillä joskus toivoin pientä aikalisää elämälle, jolloin voisi vain hengähtää hetkeksi, ilman että muu maailma karkaa sinä aikana mihinkään. En kuitenkaan ihan tässä muodossa toivettani olisi halunnut toteutettavan. Samalla kuitenkin näen tilanteessa mahdollisuuksia koko väestön mittapuulla, sillä tällainen pysähtynyt aika antaa monille pienen hengähdystauon, myös luonnolle. Moni kuitenkin täyttää tauon välittömästi huolilla ja murheilla omasta lähiympäristö tai yhteiskunnasta ja näin kävi itsellenikin, mutta hetken pohdinnan jälkeen olen alkanut löytää asiasta myös uusia puolia. Nyt on mahdollisuus pohtia ajan kanssa, mitä elämältä haluaa ja aikaa muodostaa ajatuksia omaan tulevaisuuteen. Samalla on myös aika toteuttaa rästiin jääneitä pieniä ja isoja asioita, jotka normi oloissa kuormittavat mieltä arjessa. Tulevaisuuden miettiminen voi tässä tilanteessa kuulostaa mahdottomalta taloudellisen epävakauden ja yleisen tiedottomuuden vallitessa. Tarkoitan kuitenkin erilaista ns. terapeuttista tulevaisuuden pohtimista, joka lähtee tarkastelemaan asiaa enemmänkin omien mieltymysten ja toiveiden suhteen.

Jottei asia jäisi liian irtonaiseksi, niin selvennän sitä hieman. Oli kyse sitten rästissä olevasta kodin remontista tai omasta parisuhteesta, niin nyt on hyvä hetki hoitaa asioita ajan kanssa. Tulevaisuutta voi pohtia vaikka sillä, mitä toivoisi kymmenen vuoden päähän ja tarkastella nyt ajan kanssa, voiko asian eteen alkaa tehdä jotakin. Samalla nyt on aikaa monille projekteille, kuten terveyttä edistäviin kehoprojekteihin. Myös auton laittaminen tai valokuvien liimaaminen albumiin, tai ihan mikä vain, missä koet olevasi lähellä omaa mielenkiintoasi on hyväksi. Tällä tavoin voit samalla ehkäistä vallitsevien aikojen aiheuttamaa stressiä ja hyödyt siinä ohella itsekkin, kun saat asioita aikaan.

Eräs kullanarvoinen asia on myös käyttää aika oman yritysidean tarkempaan suunnitteluun. Odotettavissa on, että tulevaisuus vaatii lisää yrittäjä, jotta taloudellinen kuoppa kaatuneiden yritysten kohdalla saadaan paikattua.Tällaisia luovia taukoja elämässä tulee harvoin eteen, joten henkilökohtaisesti suosin mieluummin uusien asioiden kehittelyä, kuin viihde-elektroniikalla itsensä turruttamista. Myöskin ajan käyttäminen opiskellen on erittäin kova sijoitus tulevaan, arvonnousu on taattu!

Jumissa osa 1.

Eilettäin aamusta saimme tiedon, että alun perin maanantaina alkava ulkonaliikkumiskielto astuukin voimaan jo samana päivänä. Näin ollen seuraavat 15 päivää on lain mukaan vietettävä sisällä, lukuun ottamatta pakollista vierailua ruokakauppaan, apteekkiin tai sairaalaan. Tieto oli osittain odotettavissa, sillä tilanne manner-Espanjassa on kehittynyt kovaa vauhtia huonoon suuntaan ja uhriluvut kasvavat huolestuttavaa tahtia. Ymmärrän toimenpiteet täysin, sillä olen lähiviikkojen aikana seurannut viruksen kehitystä monessa eri maassa, julkisten tiedotusvälineiden kautta, sekä kavereiden kautta tulleiden paikallistietojen avulla. 

Tänään parhaillani tätä kirjoittaessa seuraan toiselta ruudulta suomen hallituksen tiedotustilaisuutta Coronan tiimoilta. Tässä pienessä kuvassa jo konkretisoituu suomen suurin ongelma taistossa virusta vastaan, päättäminen on hidasta. Pressi on jo lähes puoli tuntia myöhässä. Lähtökohtaisesti en haluaisi ottaa kantaa terveyspuolen asioihin tässä tilanteessa, vaan haluaisin keskittyä puimaan enemmän taloudellista puolta. En kuitenkaan voi olla puhumatta myös terveyspuolesta, sillä asian sivusta seuraaminen ja muiden virheiden näkeminen tekee pahaa. Tällä hetkellä on jo niin laajalti näyttöä viruksen etenemisestä ympäri Eurooppaa, että toimiin tulisi ryhtyä. Meillä on valmiit kaavat Italiasta ja Espanjasta, miten homma lähtee kehittymään. Nyt kyse on siitä, pystymmekö sellaisiin toimiin, jotta voisimme välttää ajautumisen samaan tilanteeseen. Toistaiseksi omiin silmiini näyttää erittäin pahalta, sillä päättäjien viesti kansalle on ollut lähinnä; ei huolta -tyyppinen rauhoittelu. Mielestäni nyt todellakin on aihetta huoleen, mutta ei hysteriaan. 

COVID-19 viruksesta en mitään syvempää analyysia koulutukseni puolesta pysty antamaan, mutta tilastojen valossa kyse on erittäin vaarallisesta kokonaisuudesta. Lähihistoriassa nähdyt suuremmat maailmaa koskevat taudit ovat usein olleet joko helposti leviäviä, tai kohtalaisella prosentilla tappavia. Nyt kuitenkin kyseessä on virus, joka on yhtä aikaa molempia.

Hetki meni tiedotustilaisuutta seuraillessa ja ennen kuin päästiin itse toimiin, oli puheessa esiintynyt jo nippu räikeitä virheitä tilastojen muodossa. Ymmärrän paineen olevan kova, mutta yksinkertaiset virheet luvuista puhuttaessa vesittävät kokonaisuutta. Puheessa päästiin kuitenkin listaan toimista ja sieltä tuli kattavan kuuloinen esitys erilaisia ideoita. Puhe nopealta kuulemalta vaikutti siltä, että nyt aletaan kunnon toimiin, ja kuten Ilta-Sanomat kirjoitti: "Täyskäännös linjauksissa". Tarkemmin kuunneltuna kyse ei kuitenkaan ollut kovin aukottomasta suunnitelmasta suojella suomea Coronaa vastaan.

Asiasta kiinnostuneet ovat luultavammin lukeneet listan toimista, joten en sitä kohdittain esittele. Kohdat käsittelivät eri tahojen sulkemisia ja tiettyjä rajoitteita yhteiskunnassa. Koulut pyritään sulkemaan ja opetus järjestetään etänä. Tämä kuulostaa erittäin hyvältä jo yksistään, mutta pidemmälle ajateltuna pelkkä koulujen sulkeminen ei vielä pidä lapsia erossa toisistaan ja siten välittämästä tartuntoja. Lisäksi päivähoito pidetään pääosin ennallaan, mutta vanhempia suositellaan järjestämään kotihoito, mikäli mahdollista. Taas pallo on heitetty kansalaisille, kyse on suosituksesta, ei säännöstä. Tällaisen tilanteen alla yhteiskunta vaatii jämäköitä päätöksiä, eikä suositukset todellakaan ole riittäviä. Kai sitäkin on suositeltu, etteivät ihmiset ostaisi kohtuuttomia määriä elintarvikkeita koteihinsa, jotta kaikille riittäisi, mutta aina löytyy ihmisiä nostamaan itsensä muiden edelle.

Tämä sama harkintavalta annettiin myös monille yksityisille yrityksille, kuten kuntosaleille, jotka saavat halutessaan pitää edelleen ovensa auki. Kaikille on sanomattakin selvää, että pandemia tulee aiheuttamaan merkittävät taloudelliset tappiot koko maailmassa, joten tässäkään kohtaa suositus ei ole säännön veroinen. Henkilö, joka on juuri lyönyt uuden kuntosalin pystyyn, ei mieluusti sitä ilman pakkoa sulje. En toki yleistä kaikkia ahneiksi, mutta ennakoiva ahneus on oletettavaa tässä tilanteessa, kun tiedetään aikojen menevän vaikeiksi lähitulevaisuudessa. Ravintoloista ei puheessa nähdäkseni ollut mitään mainintaa, joskin suomalainen ravintolakulttuuri ei ole lähellekään Etelä-Euroopan kaltainen, mutta kuitenkin kyse on merkittävästä ihmiskohtaamispaikasta.

Yhteenvetona moni päätös kuulosti pinnallispuolin hyvältä, mutta niiden merkitystä jatkolle ei ollut mietitty loppuun asti. Säännös maksimissaan kymmenen ihmisen julkisiin kokoontumisten rajaamisesta on suora kopio Itävallan tekemästä 5-ihmisen kokoontumisrajoituksesta. Tämä vaikuttaa olevan vain roiskaistuna ohjelmaan, jotta saadaan selvää konkretiaa, mutta todellisuudessa merkitys on hyvin olematon, sillä yleisesti yli 10-hengen kokoontumiset tapahtuvat jonkin tahon alaisuudessa ja näiden tahojen säännöstely olisi ollut selkeästi kauaskantoisempaa.

Henkilökohtaisesti minua eniten koskeva suositus tippui esityksen loppuvaiheessa, joka oli kehotus palata takaisin Suomeen matkoilta. Samalla matkoilta palaavat ohjataan "14:ta päiväksi karanteenia vastaaviin olosuhteisiin". Tämän uutisen jälkeen syöksyin välittömästi selvittelemään omaa tilannettani, sillä tällaiset suositukset toisinaan saattavat muodostua rajoitteiksi vakuutusyhtiöille. Käytännössä jos siis päätät jäädä ulkomaille ulkomisterin käskystä huolimatta, saatat mitätöidä oman matkavakuutuksesi tietämättä. Tästä syystä keskeytin kirjoittamisen ja ilta menikin omia asioita hoitaessani, joten tekstin viimeistely siirtyi tiistaille. Toistaiseksi kyse oli vain suosituksesta, joten tilanne ei aiheuttanut muutosta vakuutusehdoissani.

Aloitin selvittelyn mahdollisesta paluustani ja ensitöiksi otin selvää, mitä mahdollinen karanteeni tulisi olemaan. Kaverini kroatiassa oli hiljattain joutunut viikon karanteeniin ja on siellä parhaillaan. Niinpä tiesin suunnilleen mikä olisi odottamassa kotona, jos sinne lähden; Kaksi viikkoa eristettynä kohteeseen, jossa en tapaisi ketään kosketus etäisyydeltä edes ruokaa toimitettaessa. Soittelin pari puhelua ja luin muutaman artikkelin, jonka jälkeen selvisi, että suomalainen karanteeni on toistaiseksi espanjalainen vitsi. Palatessani nyt, saisin mennä kotiini ja asua perheeni kanssa saman katon alla koko kahden viikon jakson. En voi varmuudella sanoa, ettenkö pitäisi virusta tällä hetkellä sisälläni, joten palatessani tartuttaisin kätevästi perheeni, joiden kautta saisin viruksen heidän työpaikoilleen. Eikä tilannetta yhtään auta, että eräs perheenjäsen työskentelee tämän hetken kokoontumispaikalla, eli apteekissa.

Palatessani toki vastuuntuntoisena järjestän itseni eristykseen, sillä haluan toimia esimerkillisesti tämän kasvavan ongelman edessä. Kesämökki kutsuu kahdeksi viikoksi ja toivottavasti kala on syönnillä jos palaan. En haluaisi maalailla piruja seinille, mutta näkemykseni mukaan ongelmat ovat vasta alussa suomessa. Asiat, jotka erottavat meidät Italiasta ovat lähinnä väentiheys ja sairaanhoidon tehokkuus, sillä ikärakenne on melko lähellä toisia. Kysymykseni onkin haluammeko tosiaan katsoa kuinka hyviä olemme Italiaan verrattuna samassa tilanteessa, kun nyt ennakoimalla voisimme todella kyetä hillitsemään tilanteen kasvua. Esimerkiksi Tanska päätti ryhtyä toimiin jo varhaisessa vaiheessa ja he sulkivat rajansa, ja rajoittivat yritysten toimia maassaan. Tanskalainen kaverini lähti vakuutusteknisistä syistä toissapäivänä kotiin, joten nykyisestä tilanteesta en saa enää 24/7 tietoa siltä rintamalta, mutta uskon vahvasti, että maa toimii hyvänä esimerkkinä asioiden ennakoinnista.

Meidän on Suomessakin pakko ryhtyä kipeisiin toimiin jossain vaiheessa, mutta aika näyttää milloin siihen ollaan hallituksen taholta valmiita. Korostan kaikille ei "riskiryhmään" kuuluville, että eristystoimet ovat yhtälailla myös meitä varten. Me emme kärsi seurauksista heti, sillä sairaus ei ole välittömästi hengenvaarallinen, mutta me olemme ne, jotka kärsivät tulevaisuudessa, mikäli emme suostu laittamaan viruksen leviämistä kuriin. Älkää siis miettikö mitä menetämme huomenna, vaan miettikää, minkä voimme välttää menettämästä tänä vuonna. Ja vanhemmalle väestölle, jotka eivät suostu pelkäämään tartunnan saantia sanon, että jos ette itsenne takia sitä vältä, niin välttäkää sitä muiden vuoksi. Tulevaisuus kuuluu kaikille.

K2. Coronan monta puolta 2/2

Coronan luoma hysteeria on vaikuttanut merkittävästi myös maailmantalouteen. Töiden seisahtaminen tietyissä maissa ja tuotannon väheneminen ovat aiheuttaneet valtavan romahduksen pörssissä. Elämme taloudellisesti erittäin epävakaita aikoja ja tällä hetkellä on mahdoton sanoa mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan, mutta se ei estä spekuloimasta. Piensijoittajana ja taloustieteenystävänä näen tilanteen myös erittäin mielenkiintoisena, sillä tällainen "musta joutsen", jonka tuloa kukaan ei nähnyt on joskus ponnahduslauta suurempien asioiden purkautumiselle.

Tässä tilanteessa kyse on talousmaailman epävakauden paljastumisesta, joka vain odotti isompaa tekijää räjähtääkseen. Viime vuosien aikana esimerkiksi Brexit-keskustelu on lisännyt taloudellisia jännitteitä Euroopan sisällä. Lisäksi viime vuosina alkanut kauppasodan esiaskel tullimaksujen korotuksin Kiinan ja Usa:n välillä on kasvattanut epävakautta. Tämä nokittelu heijastui laajalti ympäri maailmaa ja näkyi pieninä kurssiheiluntoina, etenkin Kiinassa ja samalla yritysten varovaisuuden lisääntymisenä. Yksikään näistä tekijöistä ei ollut riittävän suuri romahduttamaan pitkään jatkuneen nousun seurauksena korkealla olevia osakkeita, mutta yleinen epävarmuus oli kasvussa kaikkialla.

Osakkeiden arvostus 2008-vuoden finanssikriisin jälkeen on ollut ollut kokonaisuutena maailmassa nousujohteinen, eikä matkalle ole mahtunut maailmaa järisyttäviä kuplia, jotka olisivat romahduttaneet markkinoita. Hintakehitys on ollut jatkuvaa ja osakkeet ovat nousseet yli matemaattisen arvonsa. Tämän seurauksesta oli vain ajankysymys milloin markkinat romahtavat ja nyt sille on annettu lähtölaukaus Coronan toimesta.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat saanet kaikkien sijoittajien kämmenet hikoamaan ja pohtimaan miten maailman käy. Viime viikolla lähes poikkeuksetta kaikkien yhtiöiden kurssit sulivat prosenteista useisiin kymmeniin prosentteihin. Paniikki osakemarkkinoilla oli alkanut ja se vahvisti alamäen kulmaa. Pahinta syöksyä kesti pari päivää putkeen, jonka jälkeen suuremmat tahot alkoivat reagoida markkinoiden kulkuun, mutta paljon vahinkoa oli jo syntynyt. EKP ilmoitti lähtevänsä lainoittamaan pankkien välityksellä pk-yrityksiä estääkseen niiden kaatumista hetkellisten tappioiden aikana. Tämä ratkaisu on kauas katseinen ja hyvä pitkällä aikavälillä, mutta sen vaikutukset eivät varsinaisesti tule näkyviin samana päivänä päätöksestä. Sen sijaan talousmahti Usa päätti hieman aiemmin sulkea rajansa, joka käytännössä tarkoittaa samalla meren yli käytävän kaupan osittaista hiipumista. Tämä ratkaisu oli erittäin epämieluisa EU:lle ja siitä hieman närkästyttiinkin, sillä Trump teki päätöksen neuvottelematta EU-johtajien kanssa. Päätöstä seurasi merkittävät sisäpoliittiset toimet, jotka rahoitetaan alustavasti poikkeustila-ajan budjetilla (45mrd.euroa). Tämä liike antoi toivoa Usa:n markkinoille ja perjantaista tuli kriisin jälkeen ensimmäinen nousupäivä pörssissä. Usa:n korjausliike näkyi haaleasti myös Helsingin pörssissä ja perjantaina osa osakkeista päätyikin nousuun, vaikka kokonaisuudessa indeksi jäi negatiiviseksi.

Tällä hetkellä näyttää, että maailmassa on tasan kaksi alaa, joilla menee hyvin; Vessapaperi- ja käsidesiteollisuus. Tai ainakin nämä hyllyt kaupassa loistavat tyhjyydellään. Viruksen vaikutus osuu lähes kaikkiin aloihin suorana tai välillisenä ja tästä johtuen hyviä arvonsäilyttäjiä tässä romahduksessa ei juurikaan ollut. Tällaisen romahduksen jälkeen alkaa helposti miettiä, että nyt on oikea aika ostaa, sillä kaikki tulee nousemaan. Tämä yleisellä tasolla pitää usein paikkansa, mikäli katsotaan laajasti kokonaisuutta, mutta yksittäisten osakkeiden kohdalla totuus voi olla ihan toinen. "Kuplan" aikaan saavutettua korkeinta noteerausta ei välttämättä tulla koskaan enää saavuttamaan. Suuressa mittakaavassa osakkeet seuraavat talouden kasvua ja kasvun toteutuessa kurssit nousevat, mutta mikäli sijoitat pienemmillä summilla, etkä siten kykenee aukottomaan hajauttamiseen ovat riskit edelleen suuria.

Osakemarkkinoiden tulevaisuus on pitkälti Coronan saneltavissa seuraavien päivien ja viikkojen aikana, mutta sitäkin suuremmassa roolissa ovat valtiot jotka ohjailevat toimia sen torjumiseksi ja etenkin toimet, joilla montun jälkeen lähdetään rakentamaan taloutta uuteen nousuun. Monet yritykset tulevat olemaan tiukoilla tilanteen jäljiltä ja niiden kohtalo ei ole pelkästään itsestä riippuva, vaan apua tullaan tarvitsemaan. Yritykset koosta riippumatta tulevat olemaan tiukoilla ja toiset toipuvat aiheutuneista vahingoista nopeammin kuin toiset. Tällä hetkellä merkittävimpänä uutena tekijänä sijoittamisen maailmassa pidän juuri kyseistä "toipumiskykyä". Toipumista edesauttaa, mikäli alalle ei aiheudu pitkäaikaisia tappioita Coronasta ja etenkin jos yritys kykenee olemaan merkittävässä roolissa talouden jälleenrakentamisessa. Lisäksi alueiden merkitys korostuu, sillä taudin vaikutukset tulevat varmuudella olemaan epätasaiset ja osa maista kärsii enemmän kuin toiset. Tästä syystä painottaminen nopeasti elpyviin alueisiin on avainasemassa.

Yleisen ideologiani mukaan kannustan kaikkia sijoituspuuhiin, mutta loppuun haluan vielä sanoa, että näinä aikoina maailmassa ei ole niitä kuuluisia "Varmoja" -osakkeita. Olkaa siis tarkkoina mitä teette, mutta pidetään raha liikkeellä, se on paras keino toipua taloudellisesta romahduksesta ja välttää lama.