K3 "Yhdenkädenleuka", miten siinä sitten kävi.

Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa tällä sektorilla. Kiipeilyn ohella on kuitenkin ollut muutamia kehoonkin liittyviä projekteja ja seurannan kohteita. Otsikossa mainitun projektin aikaraja umpeutui kuukausia taakse päin ja nyt vihdoin päätin kirjoittaa kuinka siinä lopulta kävi. Töitä tämän eteen tehtiin, ja hikeä vuodatettiin, mutta liian epäsäännöllinen rytmi ei edistänyt homman toteutumista.

Ensimmäiset pari viikkoa meni ennalta suunniteltujen ohjelmien mukaisesti, mutta vähitellen niistä alettiin lipsua ja tehdä perinteisesti "tuntemuksen mukaan". Näin herkässä projektissa tällainen ei todellakaan ole toimiva tyyli, vaan jatkuvuutta ja kurinalaisuutta vaaditaan tuloksen eteen. Alkutilanteessa yhdenkädenleuka oli erittäin kaukana ja jopa yläasennossa lukkokädellä roikkuminen tuntui mahdottomalta. Silloin painoakin toki oli runsaasti ja gravitaatiota vastaan työskenneltäessä jokainen kilo lasketaan. Niinpä projektin alkuvaiheilla tai tarkemmin sanottuna mökkikaranteenia viettäessäni tartuin pieneen kevennys tavoitteeseen. Lähtöpainoa oli tuolloin noin 81 kiloa ja siitä lähdettiin veistämään helpot kilot pois. Ennen kuin kukaan kopioi minulta diettivinkkejä, niin sanottakoon, että menetelmät ovat vain itselläni toimiviksi havaittuja ja siten yleispäteviksi niitä ei sovi tulkita.

Ensimmäinen kaksiviikkoinen lähti ryminällä käyntiin, kun ruuan määrä karanteeniin oli rajallinen, eikä mieliteoille jäänyt sijaa mökkeillessä, ellei halonhakkuuta lasketa... Tuolloin ruokavalio koostui pääosin pidempään säilyvistä tuotteista ja järven antimista, joita parhaani mukaan pilkkiä yritin. Tuolloin kestävyysliikunta oli aktiivisesti kuvioissa ja sitä kautta kulutus kasvoi suuremmaksi. Lopputuloksena karanteenin päätteeksi painoa oli pudonnut noin kaksi kiloa, eli kilon per viikko.

Tämän alkukirin jälkeen rauhoitin hieman pudotustahtia ja siirryin harjoittelemaan runsaammin salilla. Raskas harjoittelu ja painon pudotus yhtäaikaisesti on melko haastava yhtälö ja sen takia pyrinkin jaksottamaan ne erilleen toisista. Tietysti pudottaessakin pitää osata harjoitella kovaa, jotta kunto säilyy, mutta kehitystä ei kannata odottaa samaan tahtiin. Tällä jaksolla kehitin lisäpainoleuanvetoa ja tein erilaisia harjoitteita kummallekin puolelle. Puoliero käsien välillä oli melko selkeä oikean eduksi, joka on aina ollut vahvempi. En keskittynyt tasaamaan eroa, vaan harjoitin kumpaakin oman tasonsa mukaan. Loppupeleissä käsivarsi on vain yksi osa kokonaissuorituksessa ja hartiat sekä olkapäät ovat vähintäänkin yhtä suuressa roolissa. Kehityskäyrä oli tasaisen varma, aina kesän alkuun saakka, mutta aika näytti uhkaavasti vähenevän. Kesällä pienoinen sormivamma ja vilkkaana käyvät kesätyöt koituivat ylipääsemättömiksi esteiksi projektille ja lopputulos oli sen mukainen. Projektin loputtua vaaka näytti muistaakseni 77 kiloa ja lisäpainoleukamaksimini oli vain 35 kiloa. Kehitystä lähtötilanteeseen oli tullut, mutta vielä ei ilman avustusta ylös päästy. Muistan lukeneeni sellaista, että lisäpainomaksimin pitäisi olla yli 75%, jotta olisi realistiset mahdollisuudet yhden käden toistoon. Tämä olisi näillä mitoilla vaatinut lähes 60kg toiston minulta, joten kehitettävää riittää.

                                    Tämän lähemmäs ei tällä kertaa päästy, mutta jonain päivänä...

Toinen merkittävä haaste, tai oikeastaan asenteen muutos tapahtui syksyllä. Aloittaessani säännöllisemmän harjoittelun kiipeilykeskuksella, tein päätöksen, että tästedes hoidan lämmittelyn aina huolella. Tällä oli tarkoitus välttää turhat loukkaantumiset ja pitää harjoituskausi ehjänä. Tarkemmin tunnusteltuna lämmittelyn tarkoitus ei ainoastaan ole välttää vammat, vaan myös parantaa suorituskykyä ja vähentää kropan jumittumista treenissä. Alussa katsoin kellosta vähintään 20min  lämmittelyajaksi ja tein liikkeitä satunnaisessa järjestyksessä pyrkien aktivoimaan kaikki tärkeimmät lihasryhmät. Vähitellen muodostin itselleni lämmittelyrutiinin kiipeilyä varten. Tällä tavoin hommasta tuli automaattista ja riski unohdetuista lihasryhmistä poistuu. Lyhykäisesti lueteltuna lämmittelyni kiipeilyyn kulkee seuraavasti:

-Koko vartalon lämpö, esim. juoksu, pyöräily, hyppynaru yms.

-Olkapäiden lämmittely kuminauhalla

-Olkapäät kahvakuulalla, sekä punnerruksilla/dipeillä

-Puristukset sormilla

-Ranteiden pyörittäminen

-Leuanveto

-Roikkuminen otelaudan isommissa otteissa

-Käsien venyttely

-Jalkojen venyttely

-Hieman lisää roikkumista ja leuanvetoa

+ Ja lopuksi vielä progressiivinen lämmittely kiipeilyreiteillä.

Tätä kaavaa noudattamalla onnistuin pitkälle syksyyn menemään nollan vamman taktiikalla. Eräänä marraskuisena päivänä minulle kuitenkin selvisi, että vamman syynä voi olla muukin, kuin puutteellinen lämmittely. Kesken kiipeilypäivän eräässä liikkeessä kuulin takareidestäni napsahduksen ja kipu seurasi välittömästi. Kyseinen liike oli maksimaalisesti takareittä kuormittava ja olin toistanut sen useita kertoja saman session aikana, kun projektoin erästä kiipeilyreittiä. Pienen googlailun ja lääkärikonsultaation perusteella kyseessä oli selkeästi revähdys. Erittäin ilkeä vaiva ja tämä tiesi ainakin hetkellisesti taukoa kiipeilystä. Tarkemmin analysoituna tämä vamma syntyi liiasta kuormituksesta ja liian tiiviistä syklistä yritysten välillä. Kiipeillessä sitä ei aina huomaa, kuinka paljon jotakin yksittäistä lihasta tulee kuormittaneeksi ja ei tajua antaa sille riittävää palautusta. Otetaan vaikka esimerkiksi meidän kaikkien tuntema liike salilla. Jos tekisimme penkkipunnerrusta omilla maksimipainoillamme minuutin palautuksella ja toistaisimme tämän kymmenen kertaa. Olisi luultavasti vain ajankysymys, milloin "Juhaa sattuu leukaan". Tilanteessani vielä vamman syntyä edesauttoi puutteellinen nesteytys ja pitkäkestoinen treeni.

Tämä tapaus antoi viisautta jatkoa varten ja tärkeimpänä poimintana itselleni tuli se, että pitää muistaa irrottautua säännöllisin välein liian yksipuolisista liikkeistä. Kiipeily kielessä tämä tarkoittaa, että yksittäistä tiukkaa reittiä tulee projektoida putkeen enintään 30 minuuttia ja sen jälkeen lämmitellä kehoa erilaisilla ärsykkeillä, ettei liikeradat muodostu liian yksipuolisiksi. Myöskin yritysten välissä on tärkeä malttaa pitää taukoa, ettei mene vain fiilispohjalla ja puske kymmentä yritystä putkeen. Tärkeä läksy opittavaksi, mutta minulle se maksoi ainakin tulevat 6 viikkoa.

Aloitin lukemaan takareisivamman kuntouttamisesta välittömästi tapahtuneen jälkeen. Netti on tietoa pullollaan, kunhan jaksaa kahlata englanninkielisiä artikkeleita. Ensi hoitoon yleensä pätee kolmen K:oon sääntö; kylmä, koho, kompressio. Tällaisessa tapauksessa sain kuitenkin vakuuttavaa tietoa kylmän pois jättämisestä eräältä tapaukseen perehtyneeltä lääkäriystävältäni. Nykytutkimuksen valossa näyttää siltä, että akuutissa vaiheessa aloitettu kylmähoito vaikuttaa negatiivisesti siinä vaiheessa, kun kylmätuote otetaan pois iholta. Tässä vaiheessa tulehdusvälittäjäaineet hyökkäävät normaalia aggressiivisemmin paikalle, kun kylmyys poistuu. Tämän seurauksena ilman kylmää päästään kokonaisuudessa parempaan lopputulokseen, kuin kylmän kanssa.

Kuntoutusvaiheen alkuun en löytänyt oikoteitä, vaan homma oli käynnistettävä jalan täyslevolla, koska kävelykään ei kivun puitteissa onnistunut. Heti kun jalka alkoi sallia askeleet parin lepopäivän jälkeen, pyrin siirtymään kävelyyn. Tällä tavalla sain jalan lihaksia aktivoitua kevyesti ja nopeutettua alueen palautumista. Alkuun kävellessä joutui varomaan yhtään pitempiä askeleita, sillä jalan ojennus kiristi lihasta ja aiheutti kipua. Tässä tilanteessa ei ollut kyse "hyvästä kivusta", koska tällaista vammaa hoidettaessa vauriokohdan venyttäminen varhaisessa vaiheessa on erittäin haitallista (Toki tästäkin löytyy runsaasti eriäviä mielipiteitä netistä). Ekat kaksi viikkoa meni pelkästään kävellen, enkä lähtenyt tekemään erillisiä harjoitteita jalalle. Kolmannella viikolla, kun jalka alkoi kestää hieman pidempiä askelia ja jopa muutamaa hölkkäaskelta, siirryin tekemään tukevia harjoitteita. Näihin kuuluivat mm. yhdenjalan lantionnostot, sekä avustetusti Nordic hamstring -liike. Alkuun oli tarkkaa ettei vahingossakaan kuormita liikaa lihasta ja siten hidasta palautumista. Neljännellä viikolla otin mukaan erilaisia liikkuvuusharjoitteita, kuitenkin siten, että pyrin olemaan venyttämättä lihasta. Samalla viikolla kuvioihin astui myös kevyet hölkkälenkit. Viidennellä ja kuudennella viikolla uskaltauduin ekoja kertoja kiipeilyseinälle. Tärkeänä mittarina pidin kuntouttaessa kokoajan, että missään kohtaa ei tule tehdä kipua vastaan.

Kuntoutusjakson aikana en missään vaiheessa lopettanut kiipeilyn harjoittelua, vaan siirryin lajille ominaisiin ylävartaloharjoitteisiin, kuten roikuntaan ja leuanvetoon. Otinpa pienen tavoitteenkin, saada muscle-up voimistelurenkailla kuntoutumisen aikana. Tällä tavoin onnistuin pitämään kuntoani ja motivaatiotani yllä ja täten pudotus kiipeilykunnossa jäi erittäin pieneksi tauon aikana. Suurin kärsijäni tauon aikana oli vammajalan liikkuvuus, joka tuntui kuuden viikon jälkeen olevan melko hukassa. Sitä olen lähtenyt varovasti palauttamaan nyt seitsemän viikkoa tapahtuneesta. Täytyy kuitenkin muistaa varovaisuus venytellessä, koska toipuminen on edelleen kesken ja äkkiseltään en keksi mitään tyhmempää, kuin pamauttaa reisi uudestaan kuntoutuksen loppuvaiheilla. 

Loppujen lopuksi vuosi 2020 oli opettavainen vuosi, etenkin jalkavammojen osalta, joiden kuntouttamista matkalle mahtui melko runsaastikin. Tässä ollaan taas kokemusta viisaampana ja matkalla kohti terveempää huomista. Nyt kuitenkin jouluruokaa reidelle ja pieni palautumistauko koko kropalle.

                                Tämä tavoite tuli täyteen jo toisella harjoituskerralla, mutta hiottavaa löytyy

K.2. Opin polulle

Syksy on ollut suurien muutosten aikaa myös tämän "Koon" osalta. Suurin askel oli opintojen aloittaminen Kuopiossa. Alaksihan valitsin Kauppatieteet jo puolitoista vuotta sitten, mutta nyt vasta päästiin sorvin ääreen, johtuen valtiolle suoritetuista velvollisuuksista. Tähän asti koetun perusteella uskallan sanoa olevani omalla alallani. En varsinaisesti jännittänyt tätä missään vaiheessa, mutta syksyn myötä sain asiaan vielä vahvistuksen opintojen alettua.

Mitenkäs ne opinnot ovat sitten sujuneet?

Ikävä puskea sama sana jokaiseen asian yhteyteen, mutta koronan vaikutusta ei voi olla huomaamatta tässäkään asiassa. Lähes 99% opetuksestamme on tapahtunut etänä, eli tietokoneen välityksellä kotisohvalta. Tästä johtuen tietty yhteisöllisyys on hieman kärsinyt ja uusien suhteiden muodostaminen on jäänyt yksilöiden vastuulle. 

Palatakseni alku syksyyn, homma polkaistiin käyntiin Fuksiviikoilla, jotka tunnetusti olivat melko kosteat, olosuhteista huolimatta. Tämä oli aikaa, jolloin tapasi lähes kaikki vuosikurssilaisemme ja vietimme paljon aikaa porukalla. Kahdelle viikolle ohjelmaa oli tarjolla enemmän kuin maksa kestäisi ja aktiviteettejä oli jos jonkinmoisia. Tästä iso kiitos meidän tuutoreille, jotka järjestivät koko kattauksen rajoitusten puitteissa ja aikaansaivat unohtumattoman syksyn. Erityismaininta vielä tyttöystävällä, joka kahden viikonkin jälkeen antoi edelleen nukkua sisällä.

Tulevan ekonomin rennommat

Intensiiviset fuksiviikot tulivat päätyyn ja oli aika siirtyä virallisten opintojen pariin. Homma lähti käyntiin erilaisten peruste-kurssien muodossa. Minun syksyyni kuului mm. Taloustiedon-, Talousmatematiikan-, Laskentatoimen-, Johtamisen-, sekä Business Englannin perusteet-kursseja. Lisäksi poimin syksyn mittaan muutamia sijoittamiseen ja yrittäjyyteen liittyviä lyhyempiä kursseja. Yhteensä opintopisteitä kertyi 35 kappaletta. Tämä on sellainen tahti, että hommat etenee vahvasti aikataulussaan, mutta työn määrä tällä alalla ei kasva liian suureksi. Syksyn mittaan huomasi, että opintopistekin on melko suhteellinen käsite. Tämä näkyy aineen sisällä, mutta myös eri alojen välillä.

Kuten aiemmin mainitsin, opinnot olivat yksittäisiä oppitunteja lukuun ottamatta kokonaan etänä. Eihän tällaista alkuvuotta kenellekään toivoisi, mutta oli siinä omat puolensakin. Tämä näkyi parhaiten lisääntyneenä kiipeilyaikana ja vaivattomuutena oppituntien välillä siirryttäessä, kun yksi klikkaus riitti. Tilanteeseen sopeutuminen sujui omalta osaltani melko kivuttomasti, koska elämä oli muilta osin hyvin pulkassa. Sosiaalisia suhteita onnistuttiin ylläpitämään opetuksen ulkopuolella. Toisinaan tämä tapahtui porukalla opintojenkin äärellä, mutta useammin kuitenkin lenkkeilyn yms. aktiviteettien parissa. Eniten tilanteessani kärsi työergonomia, joka toisinaan muisti minua pienillä annoksilla selkäkipua ja päänsärkyä. 

Toisinaan tekoälyä oli käytössä älyttömän paljon

Syksy kului ja opinnot kulki melko sulavasti muutamia hankaluuksia lukuun ottamatta. Totuus toki selviäisi vasta tenttien jälkeen, mutta koko matkan ajan fiilis oli luottavainen. Työläimmäksi aineeksi itselle muodostui laskentatoimi, jossa huolimattomuuttani putosin laivasta jo ensi metreillä. Siinä sitten räpiköitiin puoli kurssia peräaalloissa, kunnes kaverin avustuksella pääsin taas pinnalle. Tämän kurssin tentti meni osaamiseeni nähden aivan liian hyvin ja lopputulos näytti 52/60, vaikka osaamiseni tuskin noin korkealla onkaan. Tästä kiitän monivalintojen liiallista selkeyttä, joka mahdollisti päättelyn merkittävänä keinona.

Kokonaisuutena tenttiviikko oli odotettua helpompi itselleni. Verrattuna lukioaikoihini tämä tuntui suorastaan rennolta. Syy tähän toki lienee kursseilla käytetyn effortin kasvu nyt yliopistossa, kun taas lukiossa asiat opittiin usein vasta viimeisenä iltana. Tenttiviikolta jäi käteen runsas määrä viitosia ja luottavainen mieli. Erityistä iloa antoi Enkusta tullut 5:nen, joka oli puhtaasti viime talvisen ulkomailla asustelun hedelmää. Lukiosta lähdin nimittäin melko heikoilla pohjilla, kun kirjoituksistakin napsahti alkupään aakkonen. Vahva suositus siis tällaisille "soolo-reissuille", kunhan päästään aikaan, jolloin se on taas mahdollista.

Merkittävä asia, joka tapahtui vielä ennen joululoman aloittamista oli pääaineen alustava valinta. Vaihtoehtoja Kuopiossa on kaksi: "Johtaminen & Markkinointi" (JOMA), sekä "Laskentatoimi & Rahoitus" (LARA). Itse olin jo ennen opintoja ensimmäisenä mainitun kannalla, eikä syksy aiheuttanut muutoksia suunnitelmiini. Siispä suuntasin JOMAan. Rahoitus toki kiinnostaa sijoittamisen merkeissä, mutta sen pariin pääsen yhden sivuaineen merkeissä, joka tulee olemaan LARA. Aiempi termistö saattaa kuulostaa hieman yliopisto-jargonialta, mutta ainakin yritin parhaani selkeydessä.

Opintojen osalta syksyni oli onnistunut ja siitä oli kiva jatkaa Joululomille. Opintoihin palaillaan taas tekstien merkeissä, kunhan aikaa ja aihetta riittää, mutta tässä olkoon tilinpäätös tältä vuodelta.

K1. Kiiveten halki vuoden

 Aloitetaanpas siitä läheisimmästä, eli kiipeilystä. Viimeisin tämän aiheen postaus taitaa olla viime keväältä, joten kerrottavaa arvatenkin riittää. Kiipeilyä tuli harrastettua kesällä töiden salliessa enimmäkseen ulkona Kainuun kivillä, mutta mukaan mahtui muutama kotimaan reissu köysittelemään. 

Ensimmäinen niistä suuntautui Kouvola-Mäntyharju akselille ja oli yhdistettynä kevään ensimmäiseen kalareissuun. Tästä johtuen kiipeilypäiviä kertyi vain kaksi, mutta ne olivat laadukkaita ja hyvässä seurassa vietettyjä. Näille päiväreissuille sain kaveriksi Mikon, joka nykyisellään vaikutti Tampereella, mutta oli kiipeilyn perässä valmis ajelemaan pienen tovin. 

Eka päivä oli köysittelyä Kouvolan "Louhoksella", joka toimintansa jälkeen oli valjastettu kiipeilykäyttöön. Seinistä huomaa, että ne ovat syntyneet ihmisen avustuksella, ja ovat siten hieman luonnon kallioita symmetrisempiä. Ajan kanssa kalliot ovat kuitenkin kiinteytyneet ja nykyisellään toimivat mainiosti kiipeilyyn, vaikka tämän "teennäisyyden" kyllä aistii otteiden tuntumassa. Tämä oli kummallekin meistä ensimmäinen kerta kyseissä kohteessa, mutta tuskin viimeinen, mikäli alueella joskus tulee pyörittyä. Miljöö alueella on karu, mutta reitit ihan kelpoa kiipeilyä ja suomen mittapuulla reittejä on runsaasti ja kaiken tasoisia, yhteensä (+50kpl). 

Toinen päivä käytettiin boulderointiin Mäntyharjulla, uuden karheassa paikassa, jonka kaverini oli hiljattain avannut. Reittejä ei vielä ollut kaikkia harjailtu auki, mutta laatu korvasi määrän tällä kertaa. Päivässä kertyi kourallinen nättejä suorituksia. Näin oli kotimainen ulkokausi avattu 28.Huhtikuuta. 

Mikon toinen ulkoliidi elämässään, boulder-miehiä

Kesään mahtui muutamia muitakin reissuja, kuten venereissu Saimaalle, johon liittyi hieman DWS-kiipeilyä, eli veden päällä ilman varmistuksia kiipeilyä. Kiipeilyllisesti antoisin reissu koettiin loppukesästä, kun lähdimme Jyväskylän lähimetsiin viikoksi. Tällä kertaa matkaan lähdettiin kaksin tyttöystävän kanssa ja kohteessa vahvuuteen liittyi myös ekalla reissulla mukana ollut Mikko. 

Kohteiksi valikoitui Patamankallio kahdeksi päivää, joka runsaine helppoine reitteineen soveltui hyvin hieman kokemattomammillekin. Toinen kohde oli Halsvuori, jossa vierailimme yhden päivän ja kahtena päivänä päädyimme boulderoimaan lähiseudun kivillä.

Patamankallio täytyy nostaa kokonaisuutena esille erittäin hyvänä kohteena hieman vähemmän aikaa lajia harrastaneille. Alue itsessään on helposti tavoitettavissa ja helppoa kiivettävää riittää jopa useammalle päivälle. Alueen luonto on myös helposti leiriydyttävissä ja siellä vietimmekin yön telttaillen. Mainittakoon alueesta vielä, että lähistöltä löytyy kaunisluontopolku ja seikkailuhenkisille etsittäväksi on Piilolammin luola, joka suomen mittapuulla on ihan kelpo kohde. Tämän kävimme toteamassa yhden kiipeilypäivän päätteeksi.

Toisesta köysittelykohteesta, eli Halsvuoresta jäi todella odottava maku, sillä päiväkäyntimme oli melko köykäinen ja sade keskeytti hommat ennen kuin kunnolla päästiin edes vauhtiin. Tämä oli kohteena varsin vaikuttavan näköinen seinämä ja kiivettävää todellakin riittää, joskin vaikeusaste parhaimmissa reiteissä pyörii seiskan yllä. Kulkukaan ei ollut enää herkkää tällä vierailulla, kun kyseessä taisi olla neljäs päivä putkeen kiipeilyä tarjolla. En tiedä kenen idea oli mennä viimeisenä vaikeimpaan kohteeseen... Siispä vuosi tai pari kovaa duunia ja sitten uudestaan.

Tässä tietääkseni oli kesän highlightsit reissujen osalta, harmillisen vähän tosiaan nyt kun jälkeen päin miettii, mutta ensi kesänä paremmin. 

Merkittävin muutos kiipeilyn saralla tänä vuonna lienee asuinpaikan vaihdosta seurannut harjoitusympäristön muutos. Nykyisellään harjoituspäiviä kertyy kolmesta viiteen viikossa, itsestä riippuen. Kuopioon muuton myötä hommasin välittömästi kausikortin paikalliseen kiipeilykeskukseen ja nyt on vapaa pääsy kellon ympäri reenaamaan. Kyllähän tällainen panostus hieman opiskelijabudjetissa tuntui, mutta jos ei harrastus vie kaikkia rahojasi, on kyseessä väärä harrastus, kuten taannoin eräs ystäväni totesi polkupyöräkaupoilla.

Nykyinen elämäntilanne yhdistettynä kausikorttiin on melkoinen kombo lisäämään tuloskuntoa ja siitä olen saanut jo maistaakin hyvän palasen. Nyt pyöreästi 4kk reenaaminen on tuottanut melkoista nousua voimatasoihin, jotka kesällä ulkokiipeilyn myötä olivat painuneet melko alas. Täysin mutkatonta tämäkään matka ei ole ollut, vaikka kuinka varovasti yritin mennä korkeilla määrillä. Syyskuun alussa menin pamauttamaan takareiteni eräässä 7A+ projektissa, jota työstin ilmeisesti liian pitkään liian vähillä palautuksilla. Revähdyshän siihen syntyi ja palautuminen on edelleen käynnissä, mutta tästä lisää kehopostauksen puolella.

Olosuhteiden parantuminen näkyi tuloksissa melko pian ja suoritustaso oli jyrkässä nousussa ennen sattunutta vahinkoa. Kerkesin topata peräti kaksi 7B reittiä ja tulipa yksi 7A Flash myös napattua (flash=ensimmäisellä yrityksellä päästy reitti).  

Vajaa kaksi viikkoa sitten osallistuin myös ainoaan kilpailuuni tällä kaudella. Pohdin pitkään uskallanko osallistua, sillä "varovasti kilpaileminen" ei ole oikein minua varten. Koska kilpailut olivat hyvin epäviralliset vuosijäsenten väliset mittelöt, päätin ottaa osaa kokematta sen kummempia paineita. Tein siis selväksi itselle, etten yritä reittejä, jotka näyttävät vaarallisilta vamman uusiutumisen kannalta. Olen tyytyväinen että lähdin mukaan, vai
kken ihan täysillä kyennytkään ottamaan. Tällainen kisan tuoma "jännitys" parantaa keskittymistäni merkittävästi ja oli ilo kokeilla uusia reittejä tällaisissa tunnelmissa. Kokonaisuudessaan kisa oli erittäin hyvä harjoitus minulle ja päästyjä reittejä kertyi kaikkiaan 29/41. Tämä oikeutti niukasti puolen välin huonommalle puolelle sijoituksissa. Tulos on kuitenkin lupaava, sillä sijat edessäni eivät olleet monesta reitistä kiinni. Mutta jätetään jossittelut sikseen ja palataan asiaan ensi kisoissa.

Kokonaisuutena vuosi 2020 oli merkittävä kiipeilijän polullani. Teneriffalla vietetty alkuvuosi ja syksyllä säännöllistynyt treenaaminen ovat tulosten lisäksi antaneet paljon näkemystä ja uusia visioita siitä, mitä haluan tämän lajin parissa kokea. Olen myös tutustunut kuluneena vuonna moniin uusiin ihmisiin lajin parissa ja saanut unohtumattomia kokemuksia. Loppuun vielä muutama kuva tämän vuoden edesottamuksista:

Uusien paikkojen etsiminen alkoi heti Suomeen palattuani

Toisinaan joutui otelautaa kuljettamaan erilaisiin paikkoihin

Halsvuoren kallioseinämää

Saimaan reissun vesileikkejä

Patamankalliolla tuplattiin Jossun varmistuskokemus

Hotellimme Jyväskylässä

Ja viimeisenä hieman kotoisampi kuva Sotkamon talvivaarasta, johon ei ympäristösyistä johtuen ole saatu pulttauslupia...

Täällä jälleen!

Tervehdys jälleen blogiani seuraavat ihmiset! Hiljaiseloa on jatkunut  harmillisen pitkään, enkä ole ennättänyt kirjoittaa oikein mistään, vaikka aihetta olisi riittänyt moneenkin. Nyt kuitenkin koulukiireiden helpottaessa jouluksi, haluan muodostaa pienen kokonaiskuvan kuluneesta syksystä ja rentoutua kirjoittelun äärelle. 

Syksy toi mukanaan paljon uutta, kuten muuton eri paikkakunnalle, opintojen aloittamisen, sekä uuteen ympäristöön ja ihmisiin tutustumisen. Vallitseva tilanne toki vaikutti siihen, että reissaaminen jäi vähälle ja muutoinkin arki tuntui paikoin pysähtyneeltä. Tuleen ei kuitenkaan jääty makaamaan, vaan täysillä mentiin, sikäli kuin tilanne sen salli.

Syksyn aikaan tapahtui kaikissa "kategorioissa", joten jaan kokoamisen neljään eri postaukseen. Siten voin käsitellä kunkin aihealueen kerralla ja toivottavasti ilman jatkuvaa loikkimista aiheiden välillä. Pysykää siis kuulolla, koska jatkoa on luvassa!