Tämä teksti tulee takautuvasti ajalta, jolloin ulkokiipeily oli osa päivittäisiä rutiinejani täällä. Vierailin toistaiseksi hienoimmassa kiipeilypaikassa, jossa olen ikinä ollut. Alue sijaitsee yli 2000 metrin korkeudella Teide-vuoren juurella, kansallispuistossa. Kiipeilyalue tunnetaan nimellä "El Capricho" ja sieltä löytyy tiettävästi Teneriffan ensimmäinen pultattu kiipeilyreitti.
Paikassa tuli vierailtua yhteensä melkein kolme kertaa. Kolmas kerta tosin jäi vain yritykseksi rajuhkon hiekkamyrskyn, Kaliman takia. Olipahan sekin varsinainen elämys, en ollut koskaan aiemmin nähnyt isojen kivien liikkuvan tuulen voimasta ja autokin sai uuden hiekkapuhalluksen. Kyseessä oli siis juuri se kolmas kerta, kun myrsky esti lähestymisen. Onneksemme saimme käytyä paikassa kuitenkin jo aiemmin kahdesti.
Päästäksesi paikalle sinun tulee ensin ajaa Vilaflor nimiseen kylään, josta jatkat n. 20 kilometriä mutkaisia vuoristoteitä kansallispuistoon. Maisema ylhäällä on hämmästyttävä, olet isossa supassa, jota reunustaa vuoret joka puolella. Vuorten keskuslaakso on karua seutua ja paikoittain kohoaa kivipilareita, näky on jotain, mitä voisit kuvitella näkeväsi Mars:n pinnalla. Kiipeilyalue on helposti saavutettavissa, auto jätetään yleisille pysäköintipakoille, sikäli kuin niitä riittää. Kävelyä pelipaikoille on vain jokunen minuutti ja suuret kivipilarit alkavat hahmottua paremmin. Näky on kiipeilijän silmää hivelevä, näet vain suuren määrän muodokkaita kalliopilareita, jotka kutsuvat kiipeämään.
Ensimmäisellä kerralla olimme liikkeellä viiden hengen voimin. Liityin sveitsiläis- ja saksalaispariskuntien kelkkaan. Kaikki olimme ensimmäistä kertaa kyseisessä paikassa, joten ennakko tietoja ei topo-kirjaa enempää ollut. Kyse on melko laajasta alueesta, joten reittejä riittäisi monelle päivälle, kaikkiaan reilut 150 kappaletta. Valikoimaa riittää monelle tasolle, joten tänne voi pistäytyä hyvin monenkirjavalla porukalla. Yksi asia on kuitenkin hyvä huomioida; korkeudesta johtuen lämpötila on selkeästi rannikkoa alempi, joten takki on hyvä ottaa matkaan, niin varmistaessakin säilyy tunto sormissa.
Aloitimme päivän pohjoisimmilta sektoreilta, jotka olivat varjossa ja siten kallio viileämpi ja kitka parempi. Ensimmäinen reitti oli tyylikäs tuubi, joka oli kenties veden virtauksesta syntynyt kouru. Greidiltään muistaakseni 6a, mutta kiven sileys teki siitä varsin teknisen. Puhtaasti kuitenkin ja sitten varmistus hommiin. Kiipeilin parinani Sveitsiläinen Markus, joka oli kokenut vuorivaeltaja, vankan kiipeilytaustan ohella. Juttua riitti monen asian ympärillä, vaikka ikää hänellä noin tuplat minuun nähden olikin. Kiivettiin siinä muutamia reittejä ja eräs mainitsemisen arvoinenkin nousu, sillä onsightasin 6b:n, joka oli erittäin arvoituksellinen. Mielenkiinto syntyi siitä, että reitti ylitti useamman kerran erilaisia kulmia, joten seuraava ote oli usein löydettävä käsikopelolla ennen sen havaitsemista. Tämä reitti tunnetaan nimellä "Me huelen los pies". Joka minun kielipäälläni kääntyy kutakuinkin; "Jalkani haisevat". Tämä on ehdottomasti yksi suosituksistani, mikäli tälle seudulle eksyt.
Päivänkulku oli sen verran hyvää luokkaa, että topo-kirjasta löytämääni lyhyttä 7a plussaa oli päästävä kokeilemaan. Käveltiin paikalle ja reitti oli kuin korkea boulderi, vain kaksi pulttia ja ankkuri. Toiveikkaana lähdin yritykseeni ja toiselle pultille pääsin, kunnes reitin todellinen luonne tuli esiin. Edessä oli kaksi peräkkäistä dynaamista liikettä erittäin pienillä krimpeillä. Muutaman putoamisen jälkeen oli selvää, että tällä kunnolla ei tämän reitin toppaamisen ollut mahdollisuuksia. Jollainhan se oli tästä alas päästävä ilman kalustotappioita, joten edessä oli tiukka alaskiipeäminen. Lopputulema oli enemmänkin "Polish Cleaning", eli irroitat viimeisimmän jatkon ja putoat köyden mitan. Ammattitaitoisen varmistajan kanssa tästäkin selvittiin varsin kivuttomasti. Ei siis toistaiseksi yhtään 7a+:aa plakkarissa. Paikallisesta tyylistä kerrottakoon, että täällä tosiaan greidaus perustuu paljolti myös reitin pituuteen, joten voit löytää saarelta 7c-reitin, ilman yhtä haastavaa liikettä, mutta se on mittavasti pidempi.
Olimme kiivennet jo hyvän aikaa ja päätimme lähteä pienelle kierrokselle etsimään seuraavaa sektoria. Kirja kädessä silmäilimme eri vaihtoehtoja. Kävelimme alueen keskelle, josta löytyi kirjan mukaan hyvää kiivettävää. Tämä sektori oli hieman aiempia ylempänä, mikä teki maisemasta komean. Näimme lähes koko kiipeilyalueen sieltä, silmä kyllä lepäsi noissa monissa kalliopilareissa ja niin monenlaista muotoa oli katseen tavoitettavissa. Otimme katseen omaan sektoriimme ja ihailimme sen kauneutta.
Olin pitkästä päivästä jo hieman puhki ja evästauko täytyi ottaa, ennen kuin kiipeämään ryhtyisi. Kokenut kettu Markus sen sijaan oli vasta pääsemässä alkuun. Niinpä hän otti vuoron liidata seuraavan, joka oli greidiltään 6a. Parin ensimmäisen metrin jälkeen tajusimme miten valokuvauksellinen tämä reitti olikaan. Puhdas kallionreuna ja taustalla siintää yli 3700 metriä korkea Teide. Siispä kutsu kanssa kiipeilijöille ja sieltähän se räpsiminen alkoi. Markus naulasi reitin puhtaasti ja itse olin seuraavana. Kädet huusivat tuskaa, mutta olihan tällainen reitti pakko kiivetä. Pulttaus on hieman harvempaa tällä sektorilla, joten väsymyksen ohella myös tämä lisäsi jännitystä. Keskittyminen oli niin tiukkaa, että vasta yläankkurille saapuessani irroitin ensimmäisen kerran katseeni kalliosta ja näin koko alueen kauneuden. Näkymä oli huikea, aurinko valaisi tasaisesti koko ylälaakson ja huipulta näkyi lähes koko kiipeilyalue. Tällaiset hetket ovat minulla lähinpänä sydäntä kiivetessä, enkä ole hetkeen unohtamassa tuota tunnetta kyseisen reitin huipulla.
Tämä reitti kuuluu vahvoihin suosikkeihini tällä saarella ja jos saisin vain yhtä reittiä suositella, niin tämä olisi vahvoilla
Auringon laskun aikana myös lämpötila laskee kohisten ja välittömästi auringon mennessä piiloon tunnen illan saapuneen. Kävelemme autolle ja sieltä suuntaamme kohti kotia. Melkoinen päivä, huippu porukalla, kiitokset kaikille mukana olleille, vaikka suomea ette ymmärräkään.
Kun sanon pitäväni muodokkaasta, tarkoitan tätä.
Boboa työstämässä tyhjin käsin.
Ei ne maisemat varmistajallakaan huonot ole tässä mestassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti