keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

K3. Projekti "yhdenkädenleuka"

11.3. Tämä projekti on tavallaan sivuaihe kohti parempaa kiipeilykuntoa, mutta kyse on silti omasta jutusta, joten koen aiheelliseksi kirjoittaa sen kehopuolelle.

Kuten otsikossa jo mainitaan, niin tarkoitus on saada leuka tehtyä yhdellä kädellä. Kyseessä on kohtalaisen vaikea haaste, joten on vaikea arvioida sen saavuttamiseksi vaadittavaa aikaa, mutta koska tykkään tavoitteista haluan asettaa sille deadlinen, jolloin voin joko onnitella itseäni suorituksesta tai todeta epäonnistuneeni ja jatkaa entistä kovemmin. Sanottakoon tässä, että tämä laitetaan tapahtumaan ennen kesäkuun 10. Päivää. Ja yrityksestä tulee video johonkin someeni.

Sitten itse suorituksen harjoitteluun, nykyisellään asustelen kiipeilynvaltakunnassa teneriffalla ja täälä tulee luonnostaan reenattua olkapäitä niin paljon että on vaikea erikseen toteuttaa leuanvetoharjoittelua, mutta tavoite on ujuttaa 1-2 reeniä viikkoon puhtaasti tätä projektia varten. Muutoin luotan kiipeilyn kehittävän tätä riittävästi. Pikku hiljaa sen näkee.

Mitä siihen leukareeniin sitten tulee kuulua? Sitä en tarkkaan tiedä, koska teen tätä puhtaasti omasta päästä, mutta kokeilemalla pyrin selvittämään mikä toimii itselleni parhaiten. Tärkeää kaikessa näin yksilöidyssä harjoittelussa on yrittää säilyttää tietty "monipuolisuus". Tällä tarkoitan liikeratojen pientä vaihtelua ja liikkeen paloittelua pienempiin osiin, jolloin voi harjoitella eri vaiheita eri sessioissa. Leuanvedossa hyväksi havaittuja ovat esimerkiksi negatiiviset leuat, eli avustettuna ylös ja alaspäin tullessa pyritään jarruttamaan liikettä omin voimin. Toistaiseksi olen vielä niin aloittelija tässä, etten kykene pelkästään yhdellä kädellä jarruttamaan alsstuloa, vaan tarvitsen hieman tukea toiselta kädeltä. Mutta pikku hiljaa.

Heitän alle ohjelman, jolla tämä projekti polkaistaan käyntiin tällä viikolla, kunhan lepopäivät on lusittu. Leukasessio ei itsessään ota kauaa, joten se on helppo sisällyttää iltaan muun harjoittelun oheen. Toisaalta rankan kiipeilypäivän jälkeen meno on niin aseetonta, että on parempi passata.

Ohjelma:

Lämpöä,
10x leuka.

5x10sek kädet 90º kulmassa roikunta, 50sek tauolla.

5x puolelleen siirtyminen leuanvedon yläasennossa, ensin vasemmalle niin kauas kuin pääsee ja sitten sama oikealle. Tavoite kuormittaa vuorotellen kumpaakin olkapäätä.

3 per puoli,  Yhdenkädenleuka avustettuna, toinen käsi pienemmällä otteella ja alempana. (Esim narunpätkä roikkumassa leuanvetotangosta)

5x per käsi, negatiivinen yhdenkädenleuka. Ensin kahdella kädellä ylös, ja sitten pääpainoisesti vain toista kättä käyttäen alas.

Loppuun vielä 7 leukaa pienin pysäytyksin ylhäällä ja puolivälissä.



Tällä tehdään pari ensimmäistä kertaa ja sitten lähdetään sorvaamaan uutta, jotta lihakset pysyy ottavaisina. Jos olet kiinnostunut lähtemään mukaan samaiseen projektiin niin poimi ihmeessä tästä tärpit mukaan ja kokeile.
Perus leuanvetotanko piisaa tähän homman varsin hyvin, mutta tämän hetken osoitteestani ei sellaista löydy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti